Etelä-Savon aluevaltuuston ensimmäinen kokous siirtyy vakavan koronatilanteen takia.
Tammikuun vaaleissa valitun valtuuston piti alunperin piti tavata 1. maaliskuuta, mutta koronatilanteesta johtuen kokousta siirretään parilla viikolla keskiviikolle 16. maaliskuuta.
– Tilanne huomioiden on perusteltua siirtää kokouksen ajankohtaa myöhemmäksi. Koronavirusepidemian kannalta todennäköisesti maaliskuun puolivälin jälkeen tilanne on parempi kuin maaliskuun alussa, Essoten terveyspalvelujen johtaja ja väliaikaisen toimielimen 2. varapuheenjohtaja Santeri Seppälä sanoo.
Etämahdollisuuttakin pohdittiin, mutta äänestyskäytännöt olisi ollut hankala toteuttaa etäkokouksessa. Lisäksi nähtiin, että historian ensimmäisen aluevaltuuston ensimmäinen kokous on syytä pitää läsnäkokouksena.