Koronarokotuksia saa jatkossa säännöllisesti vain Kymsoten suurimmista rokotuspisteistä Kotkassa ja Kouvolassa.

Maaliskuusta lähtien rokotuksessa voi käydä Kouvolan kauppakeskus Hansassa tai kauppakeskus Pasaatissa Kotkassa. Myös Pyhtään rokotuspisteellä pyhtääläisten rokotukset jatkuvat.

Haminan, Karhulan ja Virolahden rokotuspisteille sen sijaan voi saapua ajanvarauksella enää helmikuun loppuun asti. Sen jälkeen ne ovat auki enää erikseen ilmoitettuina aikoina, esimerkiksi yksittäisinä rokotuspäivinä, jolloin rokotukseen voi saapua ilman ajanvarausta.

Kouvolan Keltakankaan rokotuspisteen toiminta loppuu kokonaan jo ensi viikolla eli rokotuksia annetaan ajanvarauksella enää maanantaina 21. helmikuuta. Keltakankaalla ei myöskään enää järjestetä ilman ajanvarausta toimivia rokotuspäiviä.

Näin monelle rokotuspisteelle ei ole enää tarvetta, koska niin moni on jo saanut useamman annoksen koronarokotetta.

Täysi-ikäisistä kymenlaaksolaisista lähes 90 prosenttia on saanut kaksi koronarokotetta. Kolmannen rokoteannoksenkin on saanut jo 63,7 prosenttia kymenlaaksolaisista aikuisista.

Korjattu 15.2.2022 klo 10.25. Tarkennettu Keltakankaan rokotuspisteen aukioloaikoja Kymsoten tarkennettua omaa tiedotettaan. Keltakankaan rokotuspiste siis sulkeutuu jo aiemmin kuin muut rokotuspisteet Haminassa, Karhulassa ja Virolahdella.