Etelä-Pohjanmaan koronatilanne jatkuu vaikeana. Koronatyöryhmä Nyrkki toteaa aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossa, että maakunnan rajoituksia ei ole vielä syytä purkaa kokonaan.
Nyrkki kuitenkin katsoo, että aikuisten ryhmäharrastustoiminta voi jo alkaa.
Etelä-Pohjanmaan tartuntaluvut ovat edelleen isoja ja sairaalakuormitus on suurta. Sairaalahoidossa keskussairaalassa ja terveyskeskuksissa on yhteensä yli 40 koronapotilasta. Viime viikolla otetuista näytteistä lähes puolet oli positiivisia.
– Meillä selvää käännettä parempaan ei ole vielä tapahtunut. Se tulee todennäköisesti muutaman viikon viiveellä Etelä-Suomeen verrattuna, arvioi infektioylilääkäri Elina Kärnä.
Helmikuun alussa rajoituksia jo kevennettiin
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kevensi helmikuun alussa silloisia Etelä-Pohjanmaan koronarajoituksia.
Lauantaista 5. helmikuuta lähtien Etelä-Pohjanmaalla on voinut järjestää sisätiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat. Yleisöä on saanut ottaa kuitenkin vain enintään 50 prosenttia tilan normaaliin istumapaikkamäärään verrattuna. Ulkona järjestettäviä tilaisuuksia ei enää ole rajoitettu.
Helmikuun alun aluehallintoviraston päätös on voimassa 18. helmikuuta saakka.