Uusia koronatartuntoja ilmenee Soiten alueella edelleen paljon, mutta määrä ei ole toisaalta enää noussut. Viime viikolla todettiin 594 uutta koronavirustartuntaa, kun edellisviikolla niitä oli 614.

Ilmaantuvuus viimeisen 14 vuorokauden aikana on 1 561 sataa tuhatta asukasta kohden, kun ilmaantuvuusluku oli viikko sitten 1 570.

Sairaalahoidossa on seitsemän koronaviruspotilasta.

Koronavirustautiin liittyviä kuolemia on tilastoitu pandemian alusta lähtien maakunnassa 11, määrä on kasvanut kahdella viime viikosta.

Soite suosittelee edelleen kotitestausta kaikille, joilla on hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, nuhaa tai yskää. Kotitestin kannattaa uusia muutaman päivän kuluttua, mikäli hengitystieinfektion oireet jatkuvat. Kotitestin perusteella työterveys voi kirjoittaa viiden vuorokauden sairaslomatodistuksen.

– Jos olet saanut positiivisen tuloksen kotitestistä ja olet perusterve, sinulla on lieviä hengitystieoireita ja yleisvointisi on hyvä, ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua terveydenhuollon koronavirustestiin, ohjeistaa Soite tiedotteessaan.