Eilen sunnuntaina Kainuussa todettiin 80 positiivista koronatestitulosta.

–Alkuviikolla tapausmäärä voi jälleen nousta, mutta yleiskehitys jatkunee helpompaan suuntaan, toteaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.

KAKS:n pandemiaosastolla on siirrytty normaaliin toimintaan potilasmäärän vähentyessä, mutta valmius erillisten järjestelyiden käyttöönottoon on edelleen, mikäli tilanne muuttuu.

Kainuun soten henkilöstössä sairauspoissaoloja on edelleen runsaasti, mutta koronaan liittyvien poissaolojen odotetaan edelleen vähentyvän.

Rauhallisemman jakson jälkeen Kuhmon Vartiuksen rajanylityspaikalla on päivittäin todettu positiivisia testituloksia helmikuun alun aikana. Kainuun sote muistuttaa, että sekä ammatti- että vapaa-ajan matkustamisessa suositellaan edelleen varovaisuutta voimassa olevien määräysten noudattamisen lisäksi.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.