Yhteishaku toisen asteen opintoihin alkaa ensi viikon tiistaina ja kestää kuukauden. Haku on niputettu ensimmäistä kertaa yhteen vaiheeseen aiemman kolmen sijaan.
Useat peruskoulunsa päättävät nuoret ovat epätietoisia, mihin he haluavat opiskelemaan. Yhdeksäsluokkalaisten pitäisi yhteishaussa päättää pitkälle tulevaisuudestaan.
– Jännittää hirveästi ja on vähän epävarma olo, että minne sitä oikeasti haluaisi, mutta kai se nyt siitä löytyy, miettii rovaniemeläinen ysiluokkalainen Marleena Kangas, joka suunnittelee lukion ja ammatillisen koulutuksen yhdistämistä.
Tilanne on hankala, sillä koronapandemian vuoksi nuoret eivät ole päässeet koulu- tai yritysvierailuille, missä voi ammentaa käytännön kokemusta opiskelupaikasta ja ammatista. Kouluilla ei ole pystynyt rajoitusten vuoksi käymään edes vierailijoita.
Tänä keväänä peruskoulunsa päättävät noin 57 000 nuorta ovat opiskelleet lähes koko yläkoulunsa kokonapandemian pyörteessä.
Etäkoulujaksot ovat olleet pitkiä useilla paikkakunnilla. Etäkoulua sai maistaa keväällä 2020 lähes jokainen koululainen ja opiskelija.
Motivaatio on kärsinyt ja pärjääminen mietityttää
Nuoret ovat tutustuneet eri alojen oppilaitoksiin etäyhteyksillä ja nettisivujen kautta, mutta se ei ole sama asia kuin käydä paikan päällä tutustumassa. Ysiluokkalainen Marleena Kangas kertoo, että motivaatio koulunkäyntiin on ollut normaalia alhaisempi koronapandemian riepotellessa yhteiskuntaa.
– Pärjääkö sitä toisella asteella, hän kertoo miettineensä.
Korkalovaaran peruskoulun opinto-ohjaaja Milja Lukkarilalle nuorten korona-ajan epävarmuus on tuttua. Koulu on pyrkinyt tukemaan valinnoissa ja keksimään ratkaisuja koronarajoitusten puitteissa valintaongelmiin. Useat haluaisivat aikalisää valintaan.
Varsinkin ammatilliseen koulutukseen hakeutuvat ovat ison päätöksen edessä. He eivät välttämättä uskalla hakeutua koronan runtelemille aloille.
Marleena Kangas ja samalla luokalla oleva Vilma Nousiainen ovat kiinnostuneita matkailu- ja ravintola-alan ammateista, mutta koronan ryvettämän alan tulevaisuus askarruttaa.
– En tiedä, kuinka korona vaikuttaa siihen, enkä tiedä, mihin suuntaan maailma on menossa. En oikein uskalla, tunnustaa Vilma Nousiainen.
Toiselle asteelle hakevien keskuudessa suosituin on ollut viime vuosina sosiaali- ja terveysala.
Nuorten kontaktit eri oppilaitoksiin ja ammattitutkintoihin ovat olleet etäyhteyksien varassa ja tutkimustieto nuorten yhteishakuun liittyvistä korona-ajan ongelmista on puutteellista. Kentältä kantautuvat opinto-ohjaajien ja kuraattorien kokemukset peilaavat nuorten tuntoja.
– Kun kokemuksen muoto muuttuu, niin kokemukset kaventuvat ja voi olettaa, että se on vaikuttanut nuorten koulutusvalintaan, toteaa Opetushallituksen erityisasiantuntija Petri Niemi.
Oppimisvaje ja ahdistuneisuus on yleistynyt
Alustavista tutkimustuloksista selviää, että suurella joukolla koululaisia esiintyy puutteita tiedoissa ja taidoissa rajoitusten vuoksi, kertoo Opettajien Ammattijärjestön koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo. Pandemian vaikutuksista peruskouluikäisten oppimiseen on kuitenkin tutkittu vasta vähän.
– Pandemia-aika on ollut hyvin vaikeaa aikaa ja ilman muuta on syntynyt oppimisvajetta isolla osalla oppilaista. Se on vaihdellut eri osissa maata, koska etäopetusjaksot ovat olleet erilaisia eripuolilla maata.
Korkalovaaran koulukuraattori Miia Välimaan mukaan jaksamisen ja hyvinvoinnin tukea on tarvittu koronapandemian aikana normaalia enemmän.
Hyvinvoinnin tuki ei ole kaikkialla Suomessa tavoittanut kaikkia nuoria tai se on jäänyt puutteelliseksi.
Tuen tarve ei lopu, kun pandemia päättyy
Rajoitusten laajuus on vaihdellut eri alueilla koronatilanteen mukaan ja oppimisvajeen kiinni kurominen voi viedä aikaa. Koululaiset tarvitsevat yksilöllistä tukea.
– Vaikka rahoituksella on tuettu koulutuksen mahdollisuuksia järjestää ohjausta poikkeusoloissa, niin siitä huolimatta oppimiserot ovat kasvaneet, Niemi kertoo.
Kuraattori Miia Välimaan mukaan tuen tarve eri opetusaineissa vaihtelee, mutta matemaattiset aineet erottuvat.
Koronapandemian aikana koulumaailma on kokenut muitakin uudistuksia. Oppivelvollisuus laajeni siten, että se päättyy, kun henkilö täyttää 18 vuotta.
OAJ:n mukaan koululaisille ja opiskelijoille tarvitaan lisätukea nykyisiä suunnitelmia enemmän. Sitä tarvitaan kaikilla osa-alueilla, kuten tiedoissa, taidoissa, hyvinvoinnissa ja jaksamisessa.
Järjestön mukaan koronapandemian vaikutusten jäljet ulottuvat koulumaailmassa useiden vuosien päähän. 1990-luvun laman nuoret voivat pahoin ja se heijastui yhteiskuntaan vuosien ajan. Vastaavat ongelmat pitäisi nyt välttää ja pysäyttää ajoissa.
– Tuen pitää olla yksilöllistä, koska vaikutukset ovat yksilöllisiä. Kehysriihi on taas keväällä ja tukea tarvitaan tuleviksi vuosiksi. Pandemia ei ole ohi lasten ja nuorten osalta heti kun rajoitukset lakkaavat tässä maassa, muistuttaa OAJ:n koulututuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.
Lue myös:
Tukea tarvitsevia nuoria on jäänyt huomaamatta – etsivän nuorisotyön asiantuntija: "Korona on antanut luvan jäädä kotiin ja bunkkeroitua"
Viisi asiaa, jotka korona muutti pitkäksi aikaa nuorten elämässä – Suomessa on nyt uusia “laman lapsia”
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 17.2. kello 23 saakka.