Peruskoululaisten ei tarvitse enää käyttää maskeja, linjaa Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä. Alueen tautitilanne on pysynyt otettujen rokotusten ja vastustuskyvyn lisääntymisen myötä samana jo noin kuukauden ajan. Sen vuoksi epidemiaan liittyviä rajoituksia voidaan alkaa purkaa ja kulkea kohti normaalitilannetta.

Perjantaista lähtien sallittuja ovat myös vierailut kuntien hoivayksiköissä ja terveydenhuollon osastoilla. Kunnat voivat kuitenkin halutessaan ottaa vierailukiellon käyttöön.

Tartuntatautilääkärin eristyspäätöksestä luovutaan

Ensi torstaista lähtien luovutaan myös koronaan sairastuneen eristyspäätöksestä. Se tarkoittaa, että tartuntatautilääkäri ei enää määrää koronaan sairastunutta eristykseen.

Sairaanhoitopiirin mukaan eristyspäätöksistä luovutaan, koska taudin luonne on muuttunut vähemmän vaaralliseksi. Koronatartunnan saaneen tulee kuitenkin jäädä kotiin sairastamaan siksi aikaa kun hän on tartuttava.

– Lähtökohta on edelleen se, että koronatartunnan saaneen tulee olla pois työpaikalta, koulusta, päiväkodista, ynnä muista ihmisten tapaamisista, jotta tauti ei leviä, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensi torstaista lähtien Lapin sairaanhoitopiirin alueella siirrytään koronan osalta tavanomaisiin sairauspoissaolokäyntäntöihin. Kunnat tiedottavat asukkaitaan asiasta tuonnempana.

Lue myös:

Kelaan tulvii nyt päivärahahakemuksia koronan vuoksi enemmän kuin koskaan – ehtoihin on tulossa tilapäinen lievennys

Vaikka eristyspäätöksistä luovutaan, suosittelee Lapin sairaanhoitopiiri kuitenkin julkisissa tiloissa edelleen maskin käyttöä, hyvää käsihygieniaa sekä hyvää yskimishygieniaa.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Juttua täydennetty 11.2.2022 kello 17:27