Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on ainoa valtionpäämies, johon Yhdysvaltain entinen presidentin Donald Trump on kertonut pitävänsä yhteyttä virkakautensa jälkeen.

Asia selviää tuoreesta kirjasta The Confidence Man. Kirja paljastaa yksityiskohtia Trumpin virkakaudesta ja toiminnasta Valkoisessa talossa.

Toimittaja ja kirjailija Maggie Haberman kuitenkin huomauttaa, että kyse on Trumpin omista sanoista, eikä väitettä voida vahvistaa.

– Se mitä hän sanoo ja mitä on todella tapahtunut, ei aina sovi yhteen. Trump on kuitenkin kertonut ihmisille, että hän olisi ylläpitänyt jonkinlaista kirjeenvaihtoa tai keskustelua Kim Jong-unin kanssa, Haberman sanoi

Habermanin mukaan on tavallista, että valtionpäämiehet jatkavat yhteydenpitoa kollegoihinsa myös virkakautensa jälkeen. Trumpin kiintynyt suhde Kim Jong-uniin on ollut yleisesti tiedossa, joten on todennäköistä, että Yhdysvaltain entinen presidentti jatkoi yhteydenpitoa Pohjois-Korean johtajaan myös virkakautensa päätyttyä.

Kirjeenvaihdosta huippukokoukseen

Uutuuskirjan mukaan on kuitenkin erikoista, että kaikista valtionpäämiehistä Trump valitsi jatkaa kirjeenvaihtoa juuri Kim Jong-unin kanssa ottaen huomioon, että Trumpin suurin poliittinen tappio liittyi Pohjois-Koreaan.

USA:n ja Pohjois-Korean vuoden 2018 huippukokouksen tulokset jäivät Yhdysvaltojen näkökulmasta ohuiksi. Trump vakuutti, että sai Kimin pidättäytymään ohjuskokeista, mutta käytännössä Trumpin suurin tavoite, eli Korean niemimaan ydinaseista riisuminen jäi saavuttamatta.

Haberman arvioi amerikkalaiselle CNN:lle, että Trumpilla on koko presidenttikautensa ajan ollut jonkinlainen pakkomielle Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen väliseen suhteeseen.

Vuonna 2018 Trump sanoi, että pitkässä kirjeenvaihdossa Kimin kanssa vaihdettiin jo rakkauden tunnustuksia

Kirjeenvaihtoa löytyi Trumpin kotoa

The Washington Post kertoi torstaina, että Trumpin Mar-a-Lagon-kodista Floridassa löytyi 15 laatikollista asiakirjoja, jotka lain mukaan olisi kuulunut toimittaa Yhdysvaltain kansallisarkistoon.

Joukossa oli myös virallista kirjeenvaihtoa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa.

Uutuuskirjan mukaan Trumpin virkakaudella asiakirjoja ja muistioita löytyi joskus hyvinkin erikoisista paikoista. Henkilökunta löysi ajoittain arkistoon kuuluneita papereita jopa vessanpytystä. Lisäksi Trumpilla oli tapana repiä asiakirjoja, vaikka laki kieltää presidentin asiakirjojen tuhoamisen.

Lue myös:

WP: Kansallisarkisto pyytää tutkimusta Trumpin presidenttikauden asiakirjojen käsittelystä – repi papereita ja vei arkistoja kotiinsa