Keski-Pohjanmaalla jyllää parhaillaan norovirusepidemia.

Soiten alueella on todettu useita kymmeniä tautiin sairastuneita tammi- ja helmikuussa.

– Tapaukset ovat ryvästyminä työpaikoilla ja kouluilla. Tautia on levinnyt myös vuodeosastoillekin, kertoo Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen.

Herkästi tarttuvan noroviruksen oireita ovat ripuli, oksentelu ja kuume. Virustaudeista alueella leviää myös hengitystieinfektioita aiheuttavaa RS-virusta.

Lue seuraavaksi:Virustaudit jylläävät jo pohjalaismaakunnissa – liikkeellä on RS-virusta, parainfluenssaa ja vatsatautia

Pula terveydenhuollon työntekijöistä vaivaa

Myös useat sote-työntekijät ovat saaneet ärhäkän vatsataudin.

Keski-Pohjanmaalla sote-työntekijöistä alkaakin olla suuri vaje, kun korona ja virustaudit kaatavat henkilökuntaa petiin.

– Sairauspoissaoloja aiheuttavat nyt koronan lisäksi norovirus sekä hengitystieinfektioita tekevä RS-virus.

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen kertoo, että toistaiseksi toimintoja ei ole jouduttu ajamaan alas. Tilanteesta on vielä selvitty yksittäisillä työntekijöiden siirroilla.

Pulaa on sekä hoitajista että lääkäreistä. Suurin haaste on sijaisten saaminen ja Soitessa mennäänkin nyt päivä ja viikko kerrallaan.

Infektioylilääkäri Rahkosen mukaan koronaepidemian tautihuippu saattaa maakunnassa pian taittua, sillä tapausmäärissä on nähtävissä jo tasaantumista.

Lue myös:

Koronaryhmä keventäisi jo kokoontumisrajoituksia Keski-Pohjanmaalla ja avaisi tilaisuuksien järjestämistä

Keski-Pohjanmaalla koronatilanne on tasaantumassa – tartuntojen määrä pysynyt pari viikkoa samalla tasolla