Rajakylän koulu Vantaalla sai tänään ensimmäisten joukossa jaettavaksi pikatestejä oppilaille.

Jokainen 2F-luokan oppilas sai viisi testiä. Osaa oppilaista isot paketit opettajan pöydän vieressä ehtivät jo vähän säikäyttää, sillä pitkää testitikkua on työnnetty moneen pieneenkin nenään viimeisen kahden vuoden aikana.

– Testit ovat varmuuden vuoksi, jos te sairastutte ja tulee epäilys, että olisikohan nyt kyse mahdollisesti siitä omikronista, luokanopettaja Varpu Kähäri selitti luokalle ennen kuin testejä alettiin jakaa.

– Mikä on omikron? huikkasi heti yksi oppilaista väliin.

– Se on koronan viimeisin muunnos, joka on jyllännyt meillä koulussakin. Sulla on Veeti hyviä kysymyksiä, mutta muista viitata ensi kerralla, opettaja vastasi.

Opettaja Kähäri muistutti oppilaita menemään suoraan koulusta tai iltapäiväkerhosta kotiin, koska testit eivät saisi olla alle kolmen asteen lämpötilassa.

– Nyt tänään ei saisi mennä lumikasojen kautta ja jäädä laskemaan pyllymäkeä, vaan suoraan kotiin ja laatikko sitten vaikka keittiön pöydälle, josta teidän vanhempanne löytävät sen.

– Jääkaappiin! huutaa joku väliin.

Opettaja jatkaa rauhallisesti selittämistä:

– Eikä kannata istua päälle, että ne säilyvät. Ja kuten paketin koosta osaatte arvata, siellä ei ole niitä pitkiä tikkuja, joita jotkut teistä kammoksuvat.

– Mulle on tehty koronatesti!

– Ja mulle!

Pulinoista välittämättä opettaja kertasi, ettei laatikkoa saa avata.

– Vaikka kuinka kiinnostaisi, älkää avatko laatikkoa. Nyt laitetaan ne suoraan reppuun. Rasmus, sulla oli kysymys?

– No mulla on vieläkin se kysymys, että koska saa vilkuttaa kameralle?

Verovaroista kaikille koululaisille pikatestit kotiin

Huoltovarmuuskeskus tilasi Suomen kouluihin kaikkiaan kuusi miljoonaa kotitestiä, kun hallituksen koronaministeriryhmä suositteli tammikuun alussa peruskoulujen ja toisen asteen oppilaiden testaamista kotona kaksi kertaa viikossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n helmikuussa päivittämässä ohjeessa siitä ei ole enää mainintaa, vaan kotitestien tekemistä suositellaan vain oireisille.

Huoltovarmuuskeskus jakaa pikatestit kunnille, ja jakojärjestyksessä huomioidaan esimerkiksi taudin ilmaantuvuus eri alueilla ja oppilaiden talvilomien ajoittuminen.

Tällä ja ensi viikolla testejä saavat osa Uudenmaan, Satakunnan, Kainuun, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kunnat ja Ahvenanmaa.

Opetusministeri Li Andersson (vas) puolusti tämänpäiväisessä opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotustilaisuudessa kotitestien jakamista ja tekemistä tässäkin edipemiatilanteessa.

– Kun kotitestejä yleisesti suositellaan käytettäväksi oireisille, on minusta perusteltua, että maksuttomia testejä on myös saatavilla. Esimerkiksi monilapsisille perheille useiden testien hankkiminen itse olisi merkittävä taloudellinen taakka, Andersson perusteli.

Voit keskustella aiheesta huomisiltaan 10.2. kello 23.een saakka.

Lue myös:

"Emme voi antaa lasten ja nuorten maksaa kovinta hintaa pandemiasta" – opetusministeri esittää miljoonia euroja lisää koronan jälkien korjaamiseen

Koululaisille ja opiskelijoille luvatut pikatestit ovat jo matkalla lentokentältä kouluihin – lastin lämpötila ei saa alittaa plus kolmea astetta

Koululaisille tilattiin kuusi miljoonaa koronatestiä, mutta nyt mietitään, mihin niitä enää edes tarvitaan

Koulujen turvallisuus koronapandemiassa on kiistan kohteena – rehtorit enimmäkseen rauhallisina: Sijaisia on saatu, ei hälyttävää kasvua poissaoloissa

Kouluissa ihmetellään oppilaiden kotitestaamista, mutta lapset on unohdettu keskustelusta – lapsiasiavaltuutettu: lapsia ei saa pakottaa

Koulujen koronaturvallisuus piti varmistaa karanteenein ja pikatestein – nyt moni kunta luopuu karanteeneista, testaussavottaa vasta suunnitellaan