Helsingin käräjäoikeus alkaa maaliskuun lopulla käsitellä satojen Elokapina-mielenosoittajien syytteitä.
Ruuhkaa on luvassa, sillä käräjät odottavat myös niskuroinnista epäiltyjä kokoontumis- ja rokoterajoitusten vastustajia, polttoaineen hintaa kritisoivia, äärioikeistoon kuuluvia sekä viranomaisten kokoontumismääräyksiä rikkoneita mielenosoittajia.
Syyteharkintaan on siirtynyt noin vuodessa jopa 850 Elokapinan ja muiden mielenosoittajien juttua.
Osa niistä etenee oikeuteen asti, sillä esimerkiksi Elokapinan ilmastomielenosoittajat eivät juuri sakkoihin taivu, vaan haluavat juttunsa oikeuteen.
Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi kertoo, että oikeuteen tuleviin suuriin juttumääriin on etukäteen varauduttu. Ensi vaiheessa oikeus saa eteensä 20 jutun erän. Syksyllä saman suuruisia ryppäitä tulee lisää.
Vaikka jutut eivät teknisesti ole vaativia, aika vierähtää ja oikeuden resursseja kuluu, kun syytettyjä on mittava määrä.
– Juttuja on niin paljon, että käsittely kestänee ensi vuoden puolelle. Laajoja juttukokonaisuuksia on toki oikeudessa ollut aikaisemminkin, muun muassa puu- ja asfalttikartellit. Ja yhdessä vaiheessa puitiin yli 7000 asiakirjan kuolettamista koskevaa asiaa.
Aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen on usein tehnyt työtä jutuissaan aivan perusoikeuksien ytimessä.
MV-jutuissa käsiteltiin muun muassa sananvapautta ja sen suhdetta kunnianloukkauksiin. Oikeudenkäynnin osapuolet puivat tuolloin myös käsitettä "maalitus" sekä sitä, mitä törkeyksiä sananvapauden varjolla voidaan voidaan sanoa.
Elokapinaa ja muita mielenosoituksia koskevissa jutuissa haetaan kokoontumisvapauden ja mielenilmausoikeuden rajoja. Osassa jutuissa on estetty liikenteen soljuminen ja toisissa esimerkiksi rikottu pandemian vuoksi määrättyjä kokoontumisrajoituksia.
– Meille on tullut uutena ilmiönä joukkomielenosoitusjutut. Vajaan vuoden aikana niitä on tullut noin 850. Tällaisissa mielenoituksissa on kyse niskottelusta poliisia vastaan, Hämäläinen kuvailee ilmiötä.
Syyttäjä: Elokapina ei suostu sakkoihin, vaan haluaa oikeuteen - Elokapina kiistää syyttäjän väitteen
Näyttää siltä, että Elokapinan mielenosoittajat haluavat protestoida myös oikeudessa.
– Elokapinan väki tuntuu olevan ohjeistettu niin, että he eivät ole poliisikuulusteluissa suostuneet kevyempiin menettelyihin eli sakkoihin tai kirjalliseen menettelyyn. Joudumme oikeudessa vetämään kaikki läpi niin sanotusti pitkällä kaavalla, aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen sanoo.
Elokapina kiistää Ylelle lähettämässään viestissä, etteivät mielenosoittajat olisi tyytyneet saakkoihin: Elokapinan Ylelle lähettämän viestin mukaan mahdollisuutta selvitä sakoilla ei ole tarjottu: "Tosiasiassa suurelle osalle tuosta maaliskuun lopussa käräjäoikeuteen menevästä ihmisjoukosta ei annettu edes mahdollisuutta sakkomenettelyyn."
Myös poliisin toimet Elokapinan yhteydessä ovat syyteharkinnassa. Poliisi käytti Elokapinan mielenosoittajiin OC-pippurisumutetta näiden tukkiessa kulkuväyliä. Juttu kaasun suihkuttamisesta päin mielenosoittajia on vielä valtakunnansyyttäjän jatkotoimien harkinnassa.
Äskettäinen Convoy-protesti poikii todennäköisesti lisää mielenosoituksiin liittyvää käräjöintiä. Poliisi otti kiinni Helsingin Mannerheimintien tukkineesta mielenilmauksesta helmikuussa 70 ihmistä.
Convoy-mielenilmauksiin liittyy myös muutama virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Elokapinassa väkivallasta pidättäydytään ja sen sijaan käytetään passiivista vastarintaa.
Käräjäsalissa joudutaan punnitsemaan perusoikeuksia: sananvapautta ja mielenosoitusoikeutta
Myös laamanni Tuomas Nurmi on huomannut, että sanavapauteen liittyviä oikeudenkäyntejä on käräjillä yhä useammin. Yhteiskunta ja julkisuus ovat muuttuneet, Nurmi pohtii.
Käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi on myös itse parhaillaan puheenjohtajana yhdessä sananvapauttta puntaroivassa oikeudenkäynnissä. Nurmi ei voi eikä halua sanoa kesken olevasta kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) oikeudenkäynnistä sanaakaan.
Oikeuden tehtävä on päättää on se, syyllistyikö Räsäsen kiihoittamiseen kansanryhmää vastaan homoseksuaaleja käsittelevillä puheillaan.
Räsäsen oikeudenkäynti on esimerkki siitä, miten oikeudenistunnoista on tullut sananvapaustaistojen näyttämö käräjäsalien ulkopuolella.
Raamattuun vetoavan Räsäsen oikeudenkäyntiä on tuettu kansainvälistenkin mielenilmausten saattelemana. Oikeutta koetetaan käydä myös sosiaalisessa mediassa.
Laamanni Tuomas Nurmi sanoo, että oikeudenkäyntien julkisuus on muuttunut.
– Oma näkemykseni on, että sosiaalinen media eli some on tuonut ilmiöitä pintaan eri tavoin, myös oikeudessa. Oikeusjutuisssa toisessa ääripäässä kiinnostavat henki- ja väkivaltarikokset. Ja toisessa päässä asiat, joihin liittyy sananvapautta koskevia kysymyksiä. Sananvapausasiat ovat olleet viime aikoina paljon esillä ja heijastuvat meidänkin toimintaamme .
MV-oikeudenkäyntien myötä myös mielenosoitukset ovat rantautuneet oikeustalojen liepeille. Itse oikeudessa mielenosoituksia ei saa järjestää.
Aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen kiteyttää sen, mistä somen kunnianloukkauksissa yksinkertaisimmillaan on kyse. Hämäläinen lainaa istuntotauolla tapaamansa ihmisen kertomaa.
– Taloudellinen ahdinko ja katkeruus ja tarve saada äänensä kuuluviin on näissä takana. Kuka tahansa voi marssia markettiin ja ostaa alle satasella älypuhelimen sekä kympillä kuussa nettiyhteyden: tekovälineet ovat 24/7 hallussa. Lisätään yksinäinen perjantai-ilta ja pari pulloa viiniä. Silloin tulee kirjoitettua kaikenlaista!
Korona ei hyydytä rikollista
Parin vuoden ajan oikeudenkäyntejä on käyty poikkeusoloissa koronan vuoksi. Vaikka tauti on jyllännyt, rikosten ja suurten oikeudenkäyntien määrä ei ole hiipunut.
Helsingin käräjäoikeus joutuu kevään mittaan myös keskelle kansainvälistä huumekauppaa ja sen poikimia suuria juttuja, kertoo laamanni Tuomas Nurmi. Oikeudenkäynnit ovat vain paisuneet verrattuna kymmenen vuoden takaiseen.
– Meillä on viime aikoina ollut esillä jo viisi törkeitä huumerikoksia käsitelleitä niin sanottua Anom-oikeudenkäyntiä eli Greenlight-operaatiota. Pian on alkamassa vielä yksi, jonka pääkäsittely kestänee yli puoli vuotta.
Istunnoissa käsitellään tällöin kansainvälisä huumausainerikoksia.
– Juttujen taustalla ovat FBI:lta saadut tiedot. Tällaiset huomattavan laajat ja paisuvat oikeudenkäynnit ovat ilmiö, joka on jatkuvasti lisääntynyt. Näihin meidän järjestelmämme eli rikosprosessilaki ei täysin istu.
15.2. klo 13:58 Lisätty juttuun Elokapinan viesti, jossa liike kiistää syyttäjän väitteen sakoista:
Elokapina kiistää Ylelle lähettämässään viestissä, etteivät mielenosoittajat olisi tyytyneet sakkoihin: "Tosiasiassa suurelle osalle tuosta maaliskuun lopussa käräjäoikeuteen menevästä ihmisjoukosta ei annettu edes mahdollisuutta sakkomenettelyyn."