Keski-Pohjanmaan alueellinen koronaviranomaisryhmä ehdottaa, että maakunnan tiukkoja kokoontumisrajoituksia höllennettäisiin.
Tällä hetkellä maakunnassa saa kokoontua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä vain 10 ihmistä sisätilojen yleisötilaisuuksissa. Määräys on voimassa 20. helmikuuta saakka.
Viranomaisryhmä ehdottaakin aville, että jatkossa sisätiloissa voitaisiin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on istumapaikat ja käytössä olisi enintään 75 prosenttia istumapaikoista.
Ulkona pidettäviä yleisötilaisuuksia ei enää koronaryhmän mukaan tarvitsisi rajoittaa, eikä myöskään harrastustoimintaa.
Lue seuraavaksi:Keski-Pohjanmaalla koronatilanne on tasaantumassa – tartuntojen määrä pysynyt pari viikkoa samalla tasolla
Koronavirus on levinnyt laajalle myös Keski-Pohjanmaalla, mutta sairaalakuormitus on pysynyt maltillisena.
Taudin ilmaantuvuus on kivunnut Soiten alueella viimeisten parin viikon aikana korkeaksi. Tällä hetkellä 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 1570 sataatuhatta asukasta kohden. Kuitenkaan kaikki tartunnat eivät tule enää alueen terveydenhuollon tietoon, koska kotitestausta suositellaan ensisijaisena testausmenetelmänä.
Sairaalahoidossa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on tällä hetkellä neljä koronapositiivista potilasta. Teholla ei ole koronapotilaita hoidossa yhtään.
Tartunnat leviävät valtaosin alle 50-vuotiaiden keskuudessa. Viime viikolla reilut 10 prosenttia todettiin yli 50-vuotiailla ja vain 3,3 prosenttia yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä.
Omikronmuunnos näkyy tartunnoissa edelleen niin, että suurin osa sairastuneista on rokotuksen saaneita.
Viime viikolla lähes 42 prosenttia tartunnoista ilmeni täysin rokottamattomilla.
Toistaiseksi alueelliset suositukset säilyvät ennallaan. Voimassa on edelleen myös etätyö- ja laaja kasvomaskisuositus.
Lue myös:
Koronarokotuksia on jaettu liki kaikille niitä haluaville – Soite vähentää rokotteiden tarjontaa
Innostus lasten koronarokotuksiin laskussa Keski-Pohjanmaalla
Koronan karanteenikäytännöt muuttuvat Soitessa – omikron ehtii tarttua jo ennen oireita