Pohjanmaalla koronatilanne on tällä hetkellä vakaa, toteaa koronakoordinaatioryhmä.

Pohjanmaalla on tällä hetkellä sairaalahoidossa 12 potilasta koronataudin vuoksi. Heistä 7 on perusterveydenhuollon hoito-osastoilla, 3 erikoissairaanhoidon hoito-osastoilla ja 2 teho- ja valvontahoidossa.

Tilanne on hyvin hallinnassa eikä sairaalahoidon tarve vaikuta muuhun toimintaan, Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän johtaja Marina Kinnunen.

Koronaa sairastavan eristysaika on Pohjanmaalla lyhennetty 5 vuorokauteen eilisestä alkaen. Karanteenipäätöksiä tehdään lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle.

Ilmaantuvuusluku on laskussa. Tiistaina 8.2. Pohjanmaan ilmaantuvuusluku oli 2301. Viime perjantaina 4.2. vastaava luku oli 2355.

Kolmannen rokotteen ottamiseen kannustetaan

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kannustaa ottamaan kolmen rokoteannoksen suojan vakavaa koronatautia vastaan. Sairaalahoitoa, erityisesti tehohoitoa, tarvitsevista valtaosa on rokottamattomia. ohjanmaalla rokotetaan tällä hetkellä sekä ensimmäisiä, toisia että kolmansia rokoteannoksia. Rokotetta tarjotaan kaikille yli 5-vuotiaille.

- Rokotteita on tällä hetkellä hyvin tarjolla. Rokote vähentää merkittävästi vakavan sairastumisen riskiä ja sairaalahoidon tarvetta, sanoo koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja Marina Kinnunen.

Kolmannen rokoteannoksen voi käydä ottamassa, jos toisesta rokotteesta on kulunut neljä kuukautta.

Koronarokote tarjotaan kaikille alueen yli 5-vuotiaille asukkaille. Rokote on ilmainen.