Huoltovarmuuskeskus (HVK) on aloittanut pikatestien toimittamisen kunnille koululaisten testaamista varten. Jakojärjestyksessä huomioidaan esimerkiksi taudin ilmaantuvuus eri alueilla ja oppilaiden talvilomien ajoittuminen.

Tällä ja ensi viikolla testejä viedään Ahvenanmaalle sekä osaan Uudenmaan, Satakunnan, Kainuun sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kuntia.

Uudellamaalla ensimmäisten kuntien joukossa ovat ainakin Espoo ja Vantaa.

Hallituksen koronaministeriryhmä suositteli tammikuun alussa, että perus- ja toisen asteen oppilaat testattaisiin kotona kahdesti viikossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantaina 4. helmikuuta päivittämässä ohjeessa tämä kohta on kuitenkin jäänyt pois.

Espooseen on jo toimitettu testejä

Testejä on jo saapunut lentokentältä Espoon hankintaosastolle, joka jakaa ne eteenpäin oppilaitoksille. Ensimmäiset koulut saavat testejä tämän viikon loppupuolella.

Espoon kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho on hyvillään siitä, että THL:n ohje antaa kunnille omaa harkinnanvaraa sen suhteen, miten testejä on järkevää käyttää. Sitä pohditaan nyt kaupungin tartuntatautilääkärin kanssa.

Espoon terveyspalvelujen johtajan Markus Paanasen mukaan testaamisessa noudatetaan lähtökohtaisesti THL:n ohjetta. Pääsääntöisesti vain oireisia testataan, eikä terveitä varmuuden vuoksi.

Rinta-aholla ei ole vielä tarkkaa tietoa, kuinka paljon Espoo saa testejä.

– Espoo on iso kaupunki. Silloin kun ajateltiin, että jokaisen oppilaan pitäisi tehdä kaksi testiä viikossa, ilmoitimme, että meillä pitäisi olla viikkokohtaisesti noin 90 000 testiä.

Espoossa on lähes 31 000 peruskoululaista, noin 6 000 lukiolaista ja noin 8 000 opiskelijaa ammatillisissa koulutuksissa. Testattavia olisi siis yhteensä noin 45 000, jos kaikkien koulujen lapset ja nuoret testattaisiin. Nyt ei kuitenkaan ole käymässä niin.

– THL:n ohjeessa tästä on luovuttu, koska eihän ole järkevää, että testikapasiteettia käytetään terveiden lasten testaamiseen. Ohjeen mukaan myös henkilöstö voisi käyttää testejä. Se on järkevä mahdollisuus.

Vantaa jakaa ensin pienille koululaisille

Vantaalle on jo saapunut 12 200 koronatestiä ja niitä aletaan jakaa alakouluille huomenna. Jakelun järjestää kaupungin Vantti-yhtiö, joka hoitaa muun muassa sisäiset kuljetukset.

– Kaikki etenee nyt niin vauhdilla, että ehdimme tiedottaa koulujen rehtoreille asiasta vasta äsken, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo kertoi iltapäivällä.

Koska Vantaalla on yli 30 000 koronatesteihin oikeutettua oppilasta ja testejä saatiin tästä määrästä aluksi vain noin kolmasosa, kaupunki on päättänyt jakaa ensimmäiset testit ala-asteen 1. - 4. luokkalaisille. Vanhemmat saavat tarkemmat ohjeet Wilma-viesteillä, kun testit ovat kouluissa jaettavina.

Espoo: Abien testaaminen tärkeää kirjoitusten vuoksi

Espoossa tarkkoja päätöksiä ei vielä ole tehty siitä, milloin, kenelle ja missä järjestyksessä testit jaetaan, mutta pari huomionarvoista kohta on jo noussut esille. Nämä liittyvät ylioppilaskirjoituksiin ja talvilomiin.

– Lukiolaisten kohdalla on järkevää, että kirjoituksiin valmistautuvat abiturientit saavat testejä käyttöönsä. Abeilla on nyt viimeinen kouluviikko, ja sitten alkaa valmistautuminen ylioppilaskirjoituksiin. Olisi hyvä, että he voisivat käyttää kotitestejä ennen kuin tulevat kirjoituksiin ja varmentaa niiden avulla omaa terveydentilansa, Rinta-aho sanoo.

Ylioppilastutkintolautakunnan ohjeistuksen mukaan tartunnan saaneilla ei ole asiaa kirjoituksiin.

– Jos tulee muiden joukkoon sairastuneena, on riski, että tulee epidemia. Silloin monen ihmisen kirjoitukset siirtyvät syksyyn.

Rinta-aho pohtii, että abit voisivat ehkä käyttää testejä myös lukuloman aikana. Näin kirjoituksiin osallistumista, tai niiden mahdollista peruuntumista voisi ennakoida jo etukäteen.

Muilla opiskelijoilla ja koululaisilla alkaa talviloma 21. helmikuuta.

– Monet espoolaiset ovat suuntaamassa Lapin hangille tai etelään. Matkoilta palatessa olisi järkevää varmistaa testillä, että loman aikana ei ole saatu tartuntaa, joka mahdollisesti tulisi lapsen mukana kouluun.

Testin lämpötila ei saa laskea alle +3 asteen

HVK on kertonut, että testien toimittaminen ja jakelu on haastavaa, koska lastin lämpötila ei saa laskea missään vaiheessa alle +3 asteen.

Miten testit saadaan kouluista koteihin oikeassa lämpötilassa?

Espoon kasvun ja oppimisen toimialajohtajalla Rinta-aholla ei ole vielä selkeää vastausta tähän kysymykseen.

– Täytyy huolellisesti valmistella, että ne viedään nopeasti. Onneksi sää on loppuviikosta nollan tienoilla ja sen yläpuolella. Jos testin jotenkin eristää, niin ehkä se kotimatkan kestää.

Hän huomauttaa, että kotitestien onnistuminen on pitkälti sen varassa, että koulujen ja kotien yhteistyö ja viestintä pelaa Wilman kautta. Sinne laitetaan THL:n ohjeistus ja video, jolla näytetään, miten testi tehdään.

– On tärkeää, että opettaja koulussa kertoo, että tämmöinen testi on tulossa, ja huoltaja kotona vahvistaa, että se ei jää lapsen reppuun.

Myös Vantaan perusopetuksen johtaja Kalo tietää testien lämpötilaan liittyvän ongelman.

– Onneksi sää on puolellamme, nyt luvataan plussaa tai yhtä kahta astetta pakkasta, kun tähän aikaan voisi olla -25 astettakin. Yritämme ohjeistaa muun muassa Wilma-viestein, että sinä päivänä kun testejä jaetaan, koululaiset menisivät suoraan kotiin, myös Kalo sanoo.

Kotitestin tulos ei ole sataprosenttisen varma, kuten ei ammattilaisten tekemän laboratoriotestinkään. Espoon Rinta-aho toivoo, että huoltajat yrittävät tehdä testin huolellisesti kotona. Kouluissa niitä ei tehdä.

Paananen huomauttaa, että jos testitulos on negatiivinen, mutta oireet jatkuvat, testi on syytä toistaa tuloksen varmistamiseksi.

Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan 8.2. kello 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

Koululaisille tilattiin kuusi miljoonaa koronatestiä, mutta nyt mietitään, mihin niitä enää edes tarvitaan

Huoltovarmuuskeskus hankkii vähintään kuusi miljoonaa koronakotitestiä koululaisille – ensimmäiset toimitukset kolmen viikon päästä