Kanta-Hämeen tilojen sulkurajoitukset kumotaan lauantaista alkaen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston perjantaina iltapäivällä tehdyn päätöksen mukaan ryhmäliikunta- ja harrastustilat, kuorolaulutoimintaan käytettävät tilat ja tanssipaikat saa avata yleisölle ja osallistujille. Alueiden tasaantumassa olevan epidemiatilanteen ansiosta sulku voidaan purkaa välittömästi, perustelee avi ripeää päätöstään.
Sen sijaan avi arvioi parhaillaan Kanta-Hämeen kokoontumisrajoitusten lieventämistä. Avin mukaan päätös on tarkoitus tehdä arviolta maanantaina ja ne tulisivat voimaan heti tiistaina 8. helmikuuta.
Terveysturvallisuus huomioitava edelleen tilojen käytössä
Koko Etelä-Suomen alueella on edelleen voimassa aluehallintoviraston päätös, joka velvoittaa laajasti erilaisten tilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Mitään toimintaa tiloissa ei ole määräyksen myötä kielletty eikä esimerkiksi tietyn mittaisia turvavälejä edellytetä, vaan määräyksen tarkoitus on tehostaa terveysturvallisuustoimia.
Toimija arvioi itse, millaisin toimin tartuntariskiä voi ehkäistä: kyseeseen voi tulla esimerkiksi asiakaspaikkojen väljä sijoittelu, ilmanvaihdon tehostaminen tai kävijöiden tulon porrastaminen. Määräys koskee esimerkiksi liikuntatiloja, kauppoja, kirjastoja ja museoita henkilömäärästä riippuen.
Aluehallintovirastosta muistutetaan, että koko Suomessa ovat voimassa 30.6.2022 asti tartuntatautilain yleiset hygieniavaatimukset, joiden tarkoituksena on parantaa terveysturvallisuutta. Vaatimukset koskevat muun muassa asiakkaiden oleskelun mahdollisimman väljää sijoittelua ja asiakkaiden ohjeistamista hyvistä hygieniakäytännöistä.
Tilojen käytöstä vastaavat toimijat tai tilaisuuksien järjestäjät voivat yhä edellyttää asiakkailta tai osallistujilta koronapassia samoilla periaatteilla kuin tähän asti, mutta passia ei voi tällä hetkellä käyttää vaihtoehtona rajoituksille.