Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) lokakuussa määräämät pakolliset terveystarkastukset jatkuvat edelleen Meyerin Turun telakalla ja sen alihankintayrityksissä. Tarkastuksia tehdään näillä näkymin 2. toukokuuta saakka.
Avi keskeytti viime viikolla tarkastukset Rauman telakalla.
Se katsoi, ettei tarkastuksille ollut Raumalla enää lakimääräisiä edellytyksiä, koska telakalla koronavirusepidemian leviämisen estotoimenpiteet ovat olleet riittäviä ja tehokkaita.
Rauman telakalla oli viime vuonna useita koronatartuntaryppäitä. Lopputalvesta 2021 tartunnan saaneita oli useampi sata.
Koronabussi päivystää Turun telakalla
Turun telakalla terveystarkastuksia tehdään joka arkipäivä aamupäivisin. Pelkästään tammikuun aikana telakalla tehtiin tuhat terveystarkastusta.
– Valtaosa terveystarkastuksiin tulevista on ulkomaalaisia työntekijöitä, joilta tarkastamme rokotuksiin tai koronan sairastamiseen liittyviä asiakirjoja, sanoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.
Työntekijöillä on mahdollisuus ottaa koronarokotus telakalla Turun kaupungin koronabussissa. Tarvittaessa otetaan myös koronatesti.
– Moni työntekijöistä on saanut eri rokotevalmisteita kuin Suomessa on käytössä ja heille kerromme, milloin on aika ottaa tehosterokoteannos, sanoo Peltoniemi.
Lue lisää:
Lounais-Suomen avi määräsi pakolliset terveystarkastukset Turun telakan työmaille – tarkastukset voisivat alkaa aikaisintaan ensi viikolla
Kaarina aloittaa avin määräämät pakolliset terveystarkastukset Piikkiö Worksissa vielä loppuviikosta