Kolmatta vuotta psykologiaa Joensuussa opiskeleva Suvi Heikkinen aloitti hiljattain Itä-Suomen yliopistossa aivan uudenlaisessa tehtävässä. Hänet koulutettiin viiden muun opiskelijan kanssa vertaisohjaajaksi muille opiskelijoille tarjottavaan keskustelutukeen.

Itä-Suomen yliopisto lähestyy helmikuun aikana kaikkia opiskelijoitaan jo toistamiseen tekstiviestillä ja tarjoaa heille matalan kynnyksen keskustelutukea anonyymissä chatissä sekä puhelimitse. Taustalla on koronapandemian aikana kasvanut tuen tarve.

Viestejä on jo ryhdytty lähdettämään ja ensimmäiset keskustelutkin on käyty.

– Tämmöisellä tuella näyttää olevan iso merkitys. Monilla on korkea kynnys lähteä hakemaan apua, Heikkinen arvioi.

Heikkiselle puhelinkeskusteluista on päällimmäisenä jäänyt mieleen aito kontakti ja avuntarve.

– Moni on ollut kiitollinen tästä. Se on ollut useille sellainen sen hetken keskusteluapu, Heikkinen tiivistää.

Vertaistuki on nyt yksi tärkeä tukimuoto

Itä-Suomen yliopisto ei ole ainoa korkeakoulu, joka on ryhtynyt kokeilemaan uusia tukimuotoja opiskelijoilleen.

Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on käynnistetty korona-aikana kymmeniä opiskelijoiden jaksamista tukevia toimintoja. Moni näistä uusista avauksista saa tukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Toiminnanjohtaja Tanja Risikko Suomen yliopistojen rehtorineuvostosta kertoo, että yliopistot ovat vahvistaneet käytäntöä tunnista–tavoita–tue. Siinä pyritään tunnistamaan, tavoittamaan ja tukemaan erityisesti keskeyttämisvaarassa olevia opiskelijoita.

Risikko muistuttaa, että opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä.

– Avainasemassa tässä ovat vertaistuki ja matalan kynnyksen kohtaamiset, hän uskoo.

Risikko korostaa, että esimerkiksi yliopistoissa opiskelijoiden tukemiseksi on tehty pitkäjänteistä työtä jo ennen koronapandemiaa.

– Toimintamalleja ei lähdetty nyt tekemään nollasta, vaan esimerkiksi Jyväskylän yliopison Hyvis-toimintaa ja vastaavia käytäntöjä eri yliopistoissa on kehitetty ja tehty jo pitkään.

Tekstiviesti lähtenyt jo kaksi kertaa lähes 15 000 opiskelijalle

Itä-Suomen yliopiston opintopsykologi Marinia Sorjonen-Ward näkee, että koronapandemian aikana erityisesti etäopiskelu on tuonut opiskelijoille haasteita, vaikka osa onkin kokenut sen hyväksi.

Muun muassa motivaatio- ja aikaansaamisen ongelmat ovat pahentuneet. Sorjonen-Ward kertoo, että tästä syystä opiskelijoita haluttiin jo viime keväänä lähestyä uudenlaisella tavalla.

– Halusimme tarjota mahdollisimman yksinkertaisen keinon saada henkilökohtaista tukea.

Tekstiviesti koettiin helpoksi ja se lähtikin kaikille lähes 15 000 opiskelijalle. Palvelu otettiin hyvin vastaan ja lukuisat opiskelijat ottivat yhteyttä. Moni on kokenut toimintamallin simppeliksi.

Tekstiviestit on lähetetty helmikuun alussa uudelleen ja kuuden vertaisohjaajan antamaa keskusteluapua on taas tarjolla.

– Olemme todella ilahtuneita siitä, että tosi moneen opiskelijaan on saatu tätä kautta yhteys, Sorjonen-Ward iloitsee.

Vertaisohjaajien työn tukena toimiva Sorjonen-Ward muistuttaa, että keskusteluapu ei korvaa ammattiapua vaan tarvittaessa ohjaa sen pariin.

Sorjonen-Ward kertoo, että tavallisesti keskustelut keskittyvät mielenterveyteen, jaksamiseen ja opinnoissa pärjäämiseen. Myös ihmissuhteet ja yleiseen koronatilanteeseen liittyvä kuormitus näkyy.

– Korona-aika on ollut iso haaste. Vielä ei tiedetä, millainen jälki siitä jää.

Aiheesta voi keskustella 10.2.2022 klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Korona-aika romutti opiskelijoiden henkistä hyvinvointia, eikä paluu kampuksille tuonutkaan helpotusta – mielenterveyspalveluiden kysyntä kasvoi

Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveysongelmat lisääntyivät harpaten viime vuonna – näillä 5 tavalla se näkyy