Perussuomalaisten torniolainen kansanedustaja Kaisa Juuso vaatii selvyyttä palkatta jäävien hoitoalan henkilöiden työoikeudelliseen asemaan.

Tämän kuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan hoitajilta ja muilta sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä edellytetään koronarokotusta, jos he ovat työssään lähikontaktissa vanhusten ja muiden koronan riskiryhmiin kuuluvien kanssa.

Lue myös: Hoitajien “pakkorokotuslakiin” jäi porsaanreikä, joka uhkaa vesittää lain: rokottamattomat kelpaavat sittenkin hoitamaan

Hoitotyötä vanhusten ja muiden riskiryhmien kanssa ei voi jatkaa ilman rokotuksia tai sairastetun taudin antamaa suojaa. Jos työnantajalla ei ole osoittaa rokottamattomalle työntekijälle muuta työtä, keskeytyy työntekijän palkanmaksu, mutta työsopimus jää voimaan. Osa työntekijäistä on ilmoittanut, että he eivät aio ottaa rokotetta.

Sote-alan työntekijä, jonka palkanmaksu lakkaa mutta työsuhde on edelleen voimassa, joutuu Kaisa Juuson mukaan epäselvään työoikeudelliseen asemaan. Tilanne on herättänyt huolta ja lukuisia kysymyksiä.

Mitä jos on ottanut toisen työn?

Epäselvää on, minkälaisella varoitusajalla työnantaja voi kutsua työntekijän takaisin työhön, jos selviää että työtehtäviin ei ole saatavissa rokotettua henkilökuntaa.

Jos työntekijä on mennyt toisaalle työhön palkanmaksun lakattua, ja työnantaja pyytää häntä palaamaan entiseen työhön, voiko työntekijä kieltäytyä paluusta saamatta sanktiota tai irtisanomisilmoitusta, koska välitön lähtö toisesta työstä voi olla sopimussyiden taikka muiden syiden vuoksi mahdotonta, Kaisa Juuso kysyy.

Ongelmallinen tilanne on myös sairastuminen palkanmaksun lakattua.

– Normaalisti työsuhteessa saisi palkallista sairauslomaa. Onko työnantaja silloin velvollinen maksamaan sairausloma-ajan palkkaa, koska työntekijä on työsuhteessa työnantajaan, vaikka työnantaja ei maksa palkkaa, Juuso kysyy.

Lisäksi lomakertymästä on epäselvyyttä. Jos työntekijä ei saa palkkaa, menettääkö hän palkattoman ajan osalta myös lomakertymänsä seuraavalta vuodelta, Juuso kysyy.

– Entä karttuvatko ikälisät siltä ajalta, kun työntekijä on työsuhteessa mutta hän ei saa mennä töihin ja hänelle ei makseta palkkaa.

Kaisa Juuso on tehnyt asiasta ministerille kirjallisen kysymyksen.