Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden päätöksen kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kuntien alueelle. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan nyt järjestää rajatusti myös sisätiloissa.
Päätöksen mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueella voidaan sisätiloissa järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa tilaisuuden henkilömäärä on korkeintaan 50 % kyseisessä tilassa sallittujen henkilöiden enimmäismäärästä. Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia ei rajoiteta.
Päätös astuu voimaan lauantaina ja on voimassa 18. helmikuuta asti. Nyt Pirkanmaalla voimassa oleva tilojen sulkua koskeva määräys päättyy huomenna perjantaina.
Aluehallintovirastolta saatiin jo aiemmin torstaina iltapäivällä odotettu päätös, joka koski harrastus- ja virkistystiloja. Pirkanmaalla esimerkiksi yleiset saunat, uimahallit ja harrastustilat saa avata lauantaina. Rajoituksista vapautuvat myös vaikkapa sisäleikkipuistot ja tanssipaikat.
Areenan Ilves-pelin lipunmyynti alkaa heti
Avin päätöstä on odotettu Pirkanmaalla tiistaista alkaen. Tuolloin alueellinen pandemiaohjausryhmä arvioi, että tilojen rajattu avaaminen on mahdollista myös Pirkanmaalla.
Esimerkiksi Ilveksellä on peli Tampereen areenassa lauantaina. Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoo Ylelle, että lipunmyynti peliin aloitetaan heti.
– Myynti taisi alkaa jo, Jalo naureskelee vajaat puoli tuntia päätöksen tulon jälkeen.
Jalo kertoo, että lipunmyyntiä on valmisteltu tiistaista asti.
– Kiva, että päätös saatiin tänään, niin ihmiset ehtivät orientoitua, Jalo sanoo.
Pirkanmaalla odotetaan päätöstä rajoitusten lieventämisestä – Ilves pelaa lauantaina, toimitusjohtaja: "Kiva olisi laittaa lipunmyynti käyntiin"
Yhteinen vastuu korostuu
Aluehallintovirasto korostaa kaikkien toimijoiden sekä kansalaisten vastuullista toimintaa, kun rajoituksia puretaan.
– Kaikkien meidän on edelleen syytä noudattaa suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja maskin käyttämisestä sekä huolehtia rokotussuojastamme. Näin varmistamme osaltamme paluuta normaaliin arkeen, muistuttaa ylijohtaja Marko Pukkinen avin tiedotteessa.
Terveysturvallisuutta painottaa myös Tampereen keskustassa toimiva musiikkiklubi G Livelab. Vastaava tuottaja Jaani Haapasalo iloitsee rajoitusten höllenemisestä ja kertoo, että korona-aikana kehitellyt koronaturvalliset tavat pidetään käytössä.
G Livelabissa ensimmäinen konsertti on sunnuntaina pidettävä saamelaisten kansallispäivän konsertti.
Terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus pysyy
Pirkanmaalla on kuitenkin 20. helmikuuta asti voimassa tartuntalain 58 d pykälään perustuva päätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä.
Tämä velvoittaa, että käyttö on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä.
Toimija voi toteuttaa velvoitteensa toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Avin tiedotteessa annetaan esimerkkejä eri tavoista:
Lisäksi tartuntatautilain 58 c pykälän mukaiset yleiset hygieniavaatimukset ovat voimassa koko maassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä.
Lue myös:
Avi: Uimahallit, yleiset saunat sekä muut harrastus- ja virkistystilat voi avata Pirkanmaalla lauantaina
Tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä puolittunut TAYS-alueella – osastohoitoa tarvitsevien määrä kuitenkin noussut selvästi