Tehokkaasti koronarokotukset hoitanut Soite ajaa joukkorokotuksia vähitellen alas.

Henkilökuntaa ja rokotuspäiviä on jo vähitellen vähennetty.

Maakunnassa on enää noin 15 000 ihmistä, joilta puuttuu koronarokotuksen kakkos- tai kolmosannos. Päälle tulevat sellaiset, jotka eivät ole ottaneet yhtäkään rokotusta, mutta heitäkään ei ole paljon, sillä ykkösrokotusten kattavuus alueella on yli 12-vuotiailla noin 90%.

Myös sairastuminen tuo suojaa

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen toteaa, että Soite on kulkenut rokotuskattavuuden etunenässä Suomessa, joten on ymmärrettävää, että rokotettavat alkavat loppua, varsinkin kun koronan omikronmuunnos sairastuttaa täällä paljon. Sairastuminen taas katsotaan rokotusta vastaavaksi suojaksi.

– Meidän alueella nyt eniten otettujen kolmospiikkien kattavuus yli 18-vuotiaissa on 61 %. Samalla tauti jyllää ja poistaa rokotuksen tarvetta. Jos kaksi kertaa rokotettu sairastaa taudin, hän ei tarvitse enää kolmosta. Lisäksi taudin ja rokotuksen välillä on kuitenkin pidettävä tauko, joten se joukko pienenee päivä päivältä, jotka rokotetta tulevalla viikolla tulevat tarvitsemaan.

Vaikka kaksi rokotetta ottanut sairastaisi taudin, hän saa kuitenkin toivoessaan kolmannen koronarokotuksen. Hän voi tarvita sitä esimerkiksi ulkomaille matkustamista varten, lisää Rahkonen.

Rokotuksia saa edelleen

Soiten joukkorokotuksista vastaava Jukka Aro kertoo, että rokotuspäiviä ja rokotuspisteiden aukiolotunteja karsitaan.

Silti edelleenkin kaikki haluavat saavat rokotuksen. Varsinkin Kokkolan ja Vetelin rokotuskeskuksissa piikkejä tarjotaan koko kevään. Tarjolla on jatkossakin ykkös-, kakkos- ja kolmosannoksia.

Rokotusten huippuviikoilla Soite rokotti 5000–6000 ihmistä viikossa. Tammikuussa rokotuksia on hakenut enää noin 1600 ihmistä viikossa.

Nyt esimerkiksi Kokkolan rokotuskeskuksessa työskentelee yleensä enää 2–3 rokottaja-kirjaajaparia, kun vilkkaana aikana heitä oli 4–5.

Lue myös:

Lasten koronarokotuksiin yllätysruuhka Kokkolassa – Ylilääkäri: "Varauduttiin sataan, mutta tulikin pari sataa"

Alle 12-vuotiaiden koronarokotusajat varataan tunneissa Keski-Pohjanmaalla – "Halukkuutta löytyy, mutta tahtia hidastavat käytännönjärjestelyt"

Koronarokotuksissa on ajoittain ruuhkaa – kolmosrokotuksia pistetään tiuhaan tahtiin Soiten rokotuspisteissä

Kolmansia koronarokotteita jaetaan vaihtelevasti – Keski-Pohjanmaalla edetään maan kärkivauhtia, alle 50-vuotiaat odottelevat vielä vuoroaan Etelä-Pohjanmaalla