Kainuussa todettiin eilen keskiviikkona 123 koronatartuntaa. Kainuun soten tietoon on tullut myös useita joukkoaltistumisia hoito- ja hoivalaitoksissa Kajaanissa.

Salmijärven kuntoutuskodissa, Rajamiehentien ja Kesäheinän asumisyksiköissä, Esperi Care Puistolassa sekä Kainuun keskussairaalan osastolla B5 on todettuja koronatartuntoja.

Kainuun sote muistuttaa varotoimista erityisesti riskiryhmien suojaamiseksi. Hoito- ja hoivalaitoksissa tulee noudattaa yksikkökohtaisia vierailurajoituksia sekä muita ohjeita.

– Rajoitusten lieventämistavoitteista huolimatta olemme edelleen koronanviruksen leviämisalueena. Huoli kohdistuu yhä henkilökunnan riittävyyteen ja sairaalahoidon kasvuun. Riskiryhmien osalta sekä laitos- ja asumisyksiköissä, joissa lähikontakteja on vaikea välttää, tulee olla erityisen huolellinen, korostaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen soten tiedotteessa.

Kainuun keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa 15 koronaa sairastavaa potilasta.

Osastohoidon jälkeen tarvitaan lisää jatkohoitopaikkoja, koska etenkin iäkkäämpien potilaiden toipuminen voi kestää pitkään. Järjestelyt lisäpaikkojen avaamiseksi ovat parhaillaan käynnissä.

Henkilökuntavajeen ja lisääntyneen sairaalahoidon vuoksi kiireetöntä hoitoa on edelleen supistettu sekä poliklinikoilla että leikkaustoiminnassa.

Kainuun soten mukaan henkilöstön rokotussuojaa koskevan lakimuutoksen vuoksi tarvittavia tehtäväjärjestelyjä työstetään parhaillaan. Keskiviikon tietojen mukaan Kainuun soten henkilöstöstä on pois 169 työntekijää, joista 42 koronan vuoksi.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä käsittelee tänään torstaina ylimääräisessä kokouksessaan esityksiä alueen koronarajoituksista.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskeva rajoitusmääräys on voimassa 6. helmikuuta saakka. Muilta osin tartuntalain mukaiset velvoitteet sekä ravintolarajoitukset pysyvät voimassa aiempien päätösten mukaisesti.

Mahdollisista uusista päätöksistä sote tiedottaa mahdollisimman pian.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.