Itä-Suomen aluehallintoviraston (avi) eilinen päätös keventää toimialueensa kokoontumisrajoituksia välittömästi tietää monelle kulttuurilaitoksille toimintojen ylösajoa kiireaikataululla.
Yleisötilaisuuksia saa nyt järjestää ilman henkilömäärän rajoituksia, jos kaikille on osoitettu istumapaikka. Päätös tuli myöhään keskiviikkona iltapäivällä.
– Totta kai mahtava ja kaivattu uutinen. Ihan heti ei voida toimintaa kuitenkaan aloittaa, meidän pitää kutsua ihmisiä töihin, järjestää markkinointi, panna ennakkomyynti pystyyn ja niin edelleen. Uskoisin, että tulevana maanantaina toimintamme pyörii jo normaalisti, sanoo teatterinjohtaja Aleksander Anria.
Ensimmäinen esitys on Liisa ihmemaassa -näytelmän ensi-ilta lauantaina 12. helmikuuta. Ennakkonäytös on päivää aikaisemmin.
Paljon selvitettävää
Hallitus linjasi tiistaina, että koronapassi pysyy toistaiseksi pois käytöstä. Syynä on se, että sekä THL ja oikeusministeriö ovat arvioineet, ettei passin käyttö ole nykytilanteessa oikeasuhtaista ja välttämätöntä.
Mikään ei kuitenkaan estä toimijoita halutessaan edellyttämään asiakkailta koronapassia. Esimerkiksi ravintola-alan etujärjestö MaRa suositteli sitä jäsenilleen aina tammikuun lopulle saakka. Mikkelin teatterissa asia oli vielä torstaina aamupäivällä selvittelyssä.
Samoin selvittelyssä oli esimerkiksi teatteriravintolan toiminta ja turvavälikäytännöt. Varmaa on, että teatterissa on voimassa vähintäänkin vahva suositus käyttää kasvomaskia.
Kevättä kohti Anria sanoo katsovansa toiveikkaana, mutta ei suostu vielä avin päätöstä täysin rinnoin tuulettamaan.
– Tässä on vielä kaikenlaista. Omikronia on Mikkelissä, joten näyttelijöitä voi altistua ja sairastua. Entä uskaltaako yleisö tulla paikalle? Nyt edetään hissun kissun, päivä kerrallaan.
Juttua tarkennettu 4.2.2022 8.20: Lisätty tieto siitä, että MaRan koronapassisuositus kesti tammikuun lopulle.