Koronatartuntojen ilmaantuvuus on laskenut viime viikosta Kanta-Hämeessä. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on nyt 1 506 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden, kun se viime viikolla oli lähes 230 tartuntaa enemmän eli 1 733.

Fimlabissa testattiin noin 2 000 kantahämäläistä. Positiivisten näytteiden osuus on edelleen erittäin korkea eli 37 prosenttia.

– Ilmaantuvuuden lasku ei kerro todellisesta epidemiankulusta, koska testaaminen on kohdennettu sote-työntekijöihin, sairaalahoitoa vaativiin sekäriskiryhmiin kuuluviin, muistuttaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Koronatartuntojen jäljitystä ei ole pystytty tekemään enää pariin kuukauteen. Jäljitystä tehdään lähinnä korkean riskin terveydenhuollon- ja hoivan yksiköissä sekä sote-ammattilaisten perhetartunnoissa.

Viikon aikana on todettu 1 134 uutta tartuntaa. Viikon 4 päättyessä on Kanta-Hämeessä todettu koko koronaepidemian aikana kaikkiaan 12 118 koronatartuntaa. Koronaan aiheuttamiin sairauksiin menehtyneitä on kaikkiaan 64, joista 3 viime viikolla.

Sairaalakuormitus pysynee nykyisellä tasolla erikoissairaanhoidossa

Kanta-Hämeen erikoissairaanhoidossa on kaikkiaan 13 potilasta ja perusterveydenhuollossa kuusi. Lisäksi keskussairaalassa on viisi potilaista hoidossa muun syyn takia kuin koronapositiivisuuden. Vanhan keskussairaalan potilashuoneet on tarkoitettu neljälle potilaalle ja tästä on aiheutunut potilaiden altistumisia.

– Koronatauti on sillä lailla kenkku, että vaikka potilas sairaalaan tullessa olisi testissä negatiivinen, niin meille tulee eteen tilanteita, että potilas osoittautuu sairaalajakson aikana koronapositiiviseksi. Koska tartuttavuus alkaa kaksi päivää ennen kuin testi muuttuu positiiviseksi tai oireet alkaa, niin näitä altistumisia tapahtuu, kertoo johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Koronatartuntoja on edelleen muun muassa hoivayksiköissä, mutta myös sairaaloissa.

– Henkilökuntaa on aikaisempaa enemmän sairaana ja karanteeneissa eli meillä päivittäin järjestellään tehtäviä niin, että saadaan hoitohenkilökunta riittämään. Toki meillä on myös paljon poissaoloja sairaalahuollossa ja jonkin verran myös lääkäreissä.

Sairaalakuormitusennuste on kuitenkin parempi kuin vielä muutama viikko sitten ennustettiin.

– Jonkinlainen tasaantuminen on kuitenkin tapahtunut. Emme odota enää missään nimessä erikoissairaanhoitoon sellaista kuormitusta, joka oli meidän ennusteissa vielä kolme–neljä viikkoa sitten eli että oltaisiin siinä 35–40 potilaan välissä. Nyt arvioidaan, että vuodeosastoilla kuormitus pysyy 15 potilaan molemmin puolin ja teholla oletetaan olevan yksi tai kaksi koronapotilasta kerrallaan, Sally Leskinen kertoo.