Hallituksen eilinen päätös purkaa koronarajoituksia on otettu ilolla vastaan tapahtumajärjestäjien keskuudessa.
Ensi kesän festivaalien järjestelyt ovat jo pitkällä ja artistikiinnityksiä on tehty. Esimerkiksi Himoksella järjestettävän Iskelmäfestivaalin ohjelmisto julkaistiin tiistaina.
Myös Himoksen juhannusfestivaalia, Jysäriä ja Suomipop-festivaalia Jyväskylässä tuottavan Nelonen Median tuotantopäällikkö Anniina Havukainen kertoo, että rajoitusten helpottaminen antaa vapautta tekemiseen isommassa mittakaavassa.
– Kyllähän tämä meitä entisestään kannustaa menemään kesää kohti ja antaa uutta intoa tekemiseen. Saatetaan ehkä tuulettaa kun rajoitukset poistuvat.
Erilaisiin yllätyksiin varaudutaan silti jatkossakin. Havukainen kertoo, että tapahtumien tiloihin, liikkumiseen ja hygieniaan on opittu kiinnittämään korona-aikana enemmän huomiota. Käsidesit ovat tulleet jäädäkseen ja kasvomaskeissa saa edelleen saapua paikalle, vaikka niitä ei vaadittaisi.
– Kyllähän se tapahtumajärjestäjän ammattitaitoon kuuluu, että pidetään mielessä erilaisia skenaarioita. Emme me missään tilanteessa tule kokonaan heittämään toimintaa huolettomaksi. Pidetään järki mukana.
Tulossa kaikkien aikojen festarikesä
Viime kesän tapahtumat järjestettiin Keski-Suomessa rajoitusten keskellä. Kävijämäärää rajoitettiin ja esimerkiksi Himoksella kahden tai kolmen lavan sijaan käytössä oli yksi ulkolava.
Tulevan kesän lipunmyyntikampanjat ja artistijulkaisut on otettu vastaan Havukaisen mukaan hyvin. Moni haluaa kuitenkin edelleen tietää rajoituksista ja maailman tilanteesta tarkemmin ennen lippujen ostoa. Valoa näkyy kuitenkin jo tunnelin päässä.
– Suomeen on ensi kesänä tulossa kaikkien aikojen festarikesä, kun kaikki niin pienet kuin isotkin festivaalit pääsevät toivottavasti poikkeusaikojen jälkeen taas järjestymään, Havukainen sanoo.