Koronaviruksen ilmaantuvuus jatkaa kasvuaan Soiten alueella ja tartuntamäärät nousevat.

Soite ilmoittaa, ettei nykyinen karanteeni- ja eristyskäytäntö enää hillitse koronan leviämistä. Nyt vallalla oleva koronan omikronvariantti tarttuu jo ennen oireiden alkamista, jolloin käytännössä jälkikäteen annetuista eristyspäätöksistä ei ole hyötyä.

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen selventää, että jos viikonloppuna hengitystieoireita saanut ihminen menisi maanantaina testeihin, hänen tuloksensa valmistuisivat parissa päivässä eli keskiviikkona. Jos sairastunut määrättäisiin eristykseen keskiviikkona, hän olisi ehtinyt tartuttaa virusta muihin ihmisiin jo monen päivän ajan, jolloin karanteeni ei enää olisi ehkäissyt jatkotartuntoja.

Vaikka virallisista lääkärin karanteenipäätöksistä nyt laajemmin luovutaan, hengitystieoireiselle suositellaan edelleen kotona pysymistä. Sairastuneen ja altistuneen eristys- ja karanteenisuositus on viisi vuorokautta. Myös esimerkiksi sairastuneen kanssa samassa taloudessa asuvalle suositellaan kotona pysymistä viiden vuorokauden ajan, kunnes sairastuneen oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta.

Jatkossa Soitessa ei enää laajemmin tehdä hallinnollista päätöstä eristyksestä, joten sairastunut ei enää saa Kelan tartuntatautipäivärahaa, vaan tavanomaista sairauspäivärahaa. Soite toivoo, että työntekijä voisi sairastaa kotonaan omalla ilmoituksella laajennetun poissaolo-oikeuden puitteissa.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin tekemiä eristyspäätöksiä käytetään Soitessa vielä tilanteissa, joissa hallintopäätöksellä voidaan oikeasti ehkäistä jatkotartuntoja, esimerkiksi sote-yksiköiden sairastapauksissa.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on tammikuun lopussa luopunut laajoista karanteenikäytännöistä. Myös moni muu sairaanhoitopiiri on tehnyt saman päätöksen.

Hallitus on esittänyt, että sairasvakuutetulla olisi oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman tartuntatautilääkärin antamaa todistusta. Lakimuutosta valmistellaan ministeriössä.