Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) joudutaan siirtämään leikkauksia, koska potilaille ei ole jatkohoitopaikkoja perusterveydenhuollossa.
Esimerkiksi vatsaelinkirurgian leikkauksia joudutaan supistamaan. Lisäksi TYKS Ortossa perutaan leikkauksia jatkohoitopaikkojen puuttuessa.
Tilanne on jatkunut pitkään ja henkilökunta on uupunut, kertoo TYKS tiedotteessaan.
– Taustalla on viime syksystä jatkunut merkittävä ylikuormitus osastoilla, mikä johtuu kasvaneista potilasmääristä ja siitä, että potilaillemme ei löydy jatkohoitopaikkoja perusterveydenhuollossa. Tämä on johtanut kaikkien ammattiryhmiemme uupumiseen. Supistamme leikkauslistoja niin, että jatkamme edelleen vaativaa keskitettyä kirurgiaa, syöpäkirurgiaa sekä muuta kiireellistä kirurgiaa ja hoidamme työkyvyttömyyttä aiheuttavia sairauksia, toimialuejohtaja Arto Rantala vatsaelinkirurgian ja urologian klinikalta sanoo tiedotteessa.
Perusterveydenhuolto on ollut kuormittuneena pitkään koronan takia. Esimerkiksi Turku on pyrkinyt parantamaan kriisiytynyttä perusterveydenhuollon tilannetta hankkimalla palveluseteleitä kaupunkilaisille yksityisille lääkäripalveluille.
Supistettua toimintaa jatketaan ainakin lähikuukaudet. TYKS Ortossa perumiset ja siirrot koskevat tätä viikkoa.
– Tilanne on harmittava. Henkilöstömme ja tilamme riittäisivät omaan erikoissairaanhoidon ja päivystyksen tarpeisiin, mutta jatkohoitopaikkojen puutteen vuoksi henkilöstö joutuu tekemään kovasti ylimääräistä työtä, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo tiedotteessa.
Virolainen siirtyi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajan sijaiseksi eilen tiistaina. Sairaalajohtajan sijaiseksi valittiin eilen operatiivisen ja syöpätautien toimialueen toimialuejohtaja Sirkku Jyrkkiö 14. helmikuuta lähtien.