Kajaanin Hokin edellisestä ottelusta on kulunut 18 päivää. Nyt joukkueessa levinnyt korona on sairastettu.

– Jätkillä on enemmän intoa kuin elokuussa, kun tavataan ensimmäisen kerran. Intoa riittää jokaiselle, puolustaja Risto Mattila kertoo Hokin tiedotteessa.

Paluun myötä joukkueella on edessä neljä ottelua viikkoon.

– Mahtava homma, että heti päästään täräyttelemään pelien muodossa. Veikkaisin että jokainen jätkä kopissa on sellainen, joka mieluummin lähtee pelaamaan neljä peliä kahdeksaan päivään kuin treenaisi kaksi viikkoa nollalla pelillä, Mattila sanoo.

Loppukaudesta suuri osa sujuu Hokin osalta kotihallissa. Seuraavista 19 pelattavasta ottelusta 12 pelataan Kajaanissa.

Hokki on tällä hetkellä Mestiksen runkosarjassa viidentenä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.