Niin sanottu hoitajien pakkorokotuslaki astui voimaan tiistaina. Sitä edelsi kuukauden siirtymäaika, mutta siitä huolimatta monessa kunnassa ja sairaanhoitopiirissä vasta selvitellään, kuinka montaa työntekijää muutos koskee ja mitä seurauksia vaateella on.
Keski-Pohjanmaalla Soitessa kuva on alkanut selkiintyä.
Nyt näyttää siltä, että vajaan 4000-päisen henkilökunnan joukossa rokotuksista kieltäytyviä ja pois töistä jääviä on vain muutamia. Lisäksi kymmenille (50-100) henkilöille etsitään aiemmasta poikkeavia työtehtäviä siitä syystä, että rokotetta ei aiota ottaa.
On myös joitakin määräaikaisella sopimuksella työskenteleviä, jotka lähtevät sovittua aiemmin pois. Lisäksi muutama henkilö on pyytänyt helmikuuksi työvapaata eli on palkattomalla vapaalla.
Työnantaja voi lain mukaan turvautua erityisiin syihin ja käyttää rokottamatonta henkilöä myös asiakastyössä, jos se potilasturvallisuuden ja osaamisen varmistamiseksi on tarpeen. Tähän mahdollisuuteen joudutaan Soitessa turvautumaan jossain kohtaa erikoissairaanhoidossa ja hoito- ja hoivatehtävissä.
– Silloin kyse on siitä, että jotain erikoisosaamista ei muuten ole saatavilla tai henkilökuntaa on kerta kaikkiaan liian vähän. Silloin käytetään tehokasta suojausta, selventää henkilöstöjohtaja Eija-Liisa Heikkilä.
Ei sittenkään iso joukko
Henkilöstöjohtaja Eija-Liisa Heikkilä toteaa, että rokottamattomia oli vähemmän kuin ennakkoon arveltiin. Selvitystyö ja uudet työjärjestelyt olivat kuitenkin aikaa vieviä. Ne ovat myös vielä kesken.
– Tämähän on vasta alku. Tilanne muuttuu koko ajan. Jos rokotteesta kieltäytynyt sairastaa koronan, hän voi tervehdyttyään ja karanteenista päästyään palata töihin, jolloin järjestelyt muuttuvat jälleen.
Soitessa tavoitteena on ollut, ettei keneltäkään jouduttaisi lopettamaan palkanmaksua, vaan että korvaavaa työtä tarjotaan.
Vaikka rokottamattomien määrä voidaan laskea kymmenissä, tartuntatautilain muutos vaikuttaa useisiin tuhansiin Soitessa työtään tekeviin epäsuorasti. Kun jossain yksikössä etsitään rokottamattomalle henkilölle tehtäviä, joissa hän ei kohtaa asiakkaita, muidenkin saman yksikön työntekijöiden toimenkuva väkisinkin muuttuu.
Työntekijäpulan ja koronan vuoksi joitain toimintoja on Soitessa supistettu ja henkilökuntaa siirretty eri tehtäviin, mutta tartuntatautilain muutoksen vuoksi supistuksia ei ainakaan nyt tarvitse tehdä.