Aluehallintovirasto on tänään kumonnut aiemman päätöksensä muun muassa liikuntapaikkojen sulkemisesta. Päätös kumoamisesta astui voimaan välittömästi.
Päätös koski joukkueurheilua, ryhmäliikuntaa, kontaktilajien harrastamista tai muuta vastaavaa urheilua tai liikuntaa koskevia sisätiloja sekä muun muassa tanssipaikkoja, kuorolaulu-, harrastajateatteritoimintaan käytettäviä tiloja.
Pohjanmaan hyvinvointialueen antaman asiantuntija-arvion perusteella tartuntatautilain mukaiset edellytykset rajoitukselle eivät tällä hetkellä täyty.
– Tilanne on parantunut sen verran, että tiukimpia rajoituksia voidaan lähteä purkamaan alueilla vaiheittain, kertoo aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen.
Kokoontumisrajoitus edelleen voimassa – myös tilojen terveysturvallisesta käytöstä ja hygieniavaatimuksista huolehdittava.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.