Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Viime aikojen eläinuutiset herättävät pohtimaan ihmisen luontosuhdetta.
Uutiskynnyksen ylittäneitä eläimiä ovat olleet pääkaupunkiseudulle eksynyt poro, Turun leskeksi jäänyt joutsen ja Kainuun erämaasusilauma, jonka metsästäjät haluaisivat päästä ampumaan.
Helsingissä seikkaillutta eläintä pidettiin porona siitä otettujen kuvien perusteella. Eläin jolkotteli aluksi seitsemän kilometrin päässä Helsingin keskustasta, mutta varsin pian siitä tehtiin havaintoja jo ydinkeskustassa. Heräsi hilpeä keskustelu joulupukin karkulaisesta. Poliisi sai eläimen kiinni Olympiastadionin liepeiltä ja toimitti Korkeasaareen.
Poro määrittyi DNA-testillä metsäpeuraksi. Peura kuntoutuu ennen mahdollista luontoon kotiuttamistaan. Kynnys näinkin tunnetuksi tulleen eläinyksilön tappamiseen on korkealla, vaikka huonokuntoisen eläimen eutanasia hyväksytäänkin.
Turun joutsenen kerrottiin jääneen Aurajokeen suremaan puolisoaan. Turun eläinsuojeluyhdistys vakuutti vielä tammikuun alkupuolella joutsenen olevan kunnossa mutta ei pitänyt tarinaa leskijoutsenen surusta aivan tuulesta temmattuna.
Joutsenten tiedetään muodostavan elinikäisen parisuhteen ja ne ovat älykkäitä eläimiä, jotka kokevat myös tunteita. Pian kuitenkin koitti suru-uutinen, leskijoutsenkin oli menehtynyt. Moni suri joutsenparin synkkää kohtaloa.
Suomessa joutsenia on aiemmin metsästetty, mutta Yrjö Kokko kirjansa Laulujoutsen myötä teki linnusta suositun ja myöhemmin se nimettiin Suomen kansallislinnuksi.
Laulujoutsenen suosiosta nauttii myös kyhmyjoutsen. Harva näitä erottaa toisistaan, kun ne taivaalla liitävät auramuodostelmassa tai laskeutuvat pelloille ruokailemaan. Pieni metsästäjien joukko haluaisi aloittaa joutsenten metsästyksen, mutta kansallislintua ei niin vain ammuta. Kohuhan siitä nousisi.
Viime aikojen murheellinen eläinuutinen oli Riistakeskuksen lupapäätös Kainuun erämaasusien ampumiseen. Lupa kattaa koko Saunajärven lauman tappamisen viimeiseen yksilöön.
Tätä ei enää voi ymmärtää mitenkään. Kyseessä on lauma kaukana ihmisasutuksesta. Juuri siellä, minne näiden koiran esi-isien on haluttu siirtyvän pihoilta juoksemasta.
Susien onneksi Suomen hallinto-oikeudet jäädyttivät kaikki tälle talvelle suunnitellut kaatoluvat, joten myös Saunajärven lauman pitäisi olla toistaiseksi suojattu. Metsästysrintama on tästä älähtänyt ja pitää susijahdin peruuttamista kohtuuttomana.
Olen suhtautunut osittaisella ymmärryksellä niihin metsästäjiin, jotka kokevat uhaksi pihoilla liikkuneet sudet. Ymmärrykseni loppuu totaalisesti, kun halutaan lähteä miesjoukolla murhaamaan kokonainen rauhassa elävä erämaasusilauma.
Missä susi sitten saa elää, ellei juuri Kainuun korvessa itärajan tuntumassa? Sudet ylläpitävät erämaan henkeä, villeyttä ja vapautta, jota ihmiset tulevat Kainuun piilokojuille valokuvaamaan ympäri maailmaa.
Metsä on suden koti, jossa ihmisen tulee käyttäytyä kuin vieras. Suden reviirillä ihmisen pitäisi kunnioittaa sutta. Elävät sudet ovat kaiken lisäksi moninkertaisesti arvokkaampia Kainuun taloudelle kuin tapetut sudet. Virossa susi on arvostettu kansalliseläin.
Elämme sentään kestävän kehityksen, luonnon kunnioittamisen ja eläinten oikeuksien aikakautta, myös Kainuussa, jossa elää ja asuu yhtä lailla sivistynyttä väkeä. Villieläimillä on itseisarvonsa, suden perusoikeus on oikeus hyvään elämään ja oikeus omaan laumaan ja reviiriin.
Luontosuhteemme elää voimakasta murrosvaihetta. Enää ei ole itsestäänselvää, että luonnon omistusoikeus, hallinta-, hyöty- ja käyttöoikeus kuuluu maanomistajalle.
Osa ihmisistä kokee ajatuksen villieläinten tai luonnon oikeuksista vielä outona, vaikka eläinyksilöiden kohtalot koskettavat ihmisiä syvästi. Kun sisäistää, että eläimet ovat tuntevia, tietoisia ja kärsiviä olentoja samoin kuin me itsekin, paluuta vanhaan ajatteluun ei ole.
Luontosuhde muuttuu vähitellen kohti eläinten ja luonnon oikeuksien tunnustamista. Tämä muutos on nyt käynnissä monissa maissa.
Luonto ja eläimet ovat ihmiselle tärkeitä, koska ihminen on itsekin eläin ja osa luontoa. Luonto on arvokas henkinen pääoma.
Olemme fyysisesti ja materiaalisesti riippuvaisia luonnosta, mutta tarvitsemme luontoa myös sosiaalisen ja kulttuurisen hyvinvointimme perustaksi. Haluamme kohdella luontoa tasa-arvoisesti ja kunnioittaa luontoa ilman alistamista ja hyväksikäyttöä.
Miten kohtelemme eläimiä ja luontoa, kertoo paljon siitä, millaisia ihmisiä ylipäänsä olemme.
Leena Vilkka
Kirjoittaja on ympäristöfilosofian dosentti ja Helsingin NNKY:n toiminnanjohtaja
Kolumnista voi keskustella 8.2. klo 23.00 saakka.