Joka kymmenes Kainuun soten työntekijä tekee työtään ilman koronarokotusta. Rokotuksen ottamatta jättäneet ovat pääosin perustehtävissä, eli esimerkiksi hoitajina.

Helmikuun alusta voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan työntekijällä on oltava koronarokote tai enintään puoli vuotta aiemmin sairastetun koronataudin antama suoja. Jos työntekijä ei lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta, hänellä pitää olla korkeintaan kolme vuorokautta vanha negatiivinen koronatesti.

Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto sanoo, että 300 rokottamatonta työntekijää on niin paljon, että korvaavia töitä ei kaikille löydy. Kuntayhtymä onkin kehottanut työntekijöitä rokottautumaan.

– Se on erittäin suuri määrä, meillä ei ole saatavilla muita tehtäviä niin paljon, eikä myöskään työntekijöitä siltä osin, että pystyisimme järjestelemään työtehtäviä. Mahdollinen palkanmaksun keskeytyskin on mahdollista lain mukaisesti.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Korjaus 1.2.2022 klo 12.10: Täsmennetty uutista siten, että negatiivinen koronatesti mahdollistaa työnteon vain niillä, joilla lääketieteellinen syy estää rokotteen ottamisen. Aiemmin tämä maininta puuttui.