Etelä-Suomen aluehallintovirasto purkaa ja lieventää tiistaista alkaen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueen koronarajoituksia.
Liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulku kumotaan kokonaan, ja sisätiloissa voi jatkossa järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos osallistujilla on istumapaikka.
– Myös Uudellamaalla jatkuu kuitenkin aluehallintoviraston määräys, joka velvoittaa laajasti tilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Osallistujat voivat toki halutessaan hakeutua lähikontaktiin toistensa kanssa, joten esimerkiksi niin ryhmäliikunta kuin kontaktilajien tai tanssin harrastaminen on siis tiloissa sallittua, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta tiedotteessa.
Kokoontumisrajoitukset koskevat muun muassa teatteri- ja elokuvateatterinäytöksiä, konsertteja sekä urheiluotteluja, jos niissä on yleisöä, ja muita vastaavia sisätiloissa järjestettäviä tapahtumia. Jos määriteltyjä istumapaikkoja ei ole, minkään kokoisia kokoontumisia ei voi järjestää.
Ulkotilojen kokoontumisten yleisömäärää ei tähänkään asti ole rajoitettu aluehallintoviraston määräyksellä.
Päätös on voimassa huomisesta kaksi viikkoa eteenpäin eli 15. päivään helmikuuta.
Tilojen käytöstä vastaavat toimijat tai tilaisuuksien järjestäjät voivat yhä edellyttää asiakkailta tai osallistujilta koronapassia samoilla periaatteilla kuin tähän asti, mutta passia ei voi tällä hetkellä käyttää vaihtoehtona rajoituksille.
Terveysturvallisuus huomioitava esimerkiksi etäisyyksillä
Koko Etelä-Suomen alueella on edelleen voimassa laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallista käyttöä koskeva aluehallintoviraston päätös, joka velvoittaa lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemiseen.
Aluehallintovirasto jatkoi tartuntatautilain pykälän 58 d mukaista päätöstä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella huomisesta kaksi viikkoa eteenpäin.
Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden täytyy yhä varmistaa terveysturvallisuus ja ehkäistä tartuntariskiä itse harkitsemillaan keinoilla, esimerkiksi porrastamalla kävijöiden tuloa, huolehtimalla riittävästä ilmastoinnista, rajaamalla asiakasmäärää tai sijoittamalla asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan.
Myös Kymenlaakson koronarajoituksia lievennetään torstaina
Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää rajoituksia ensi torstaista lähtien myös Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueelle. Nekin ovat voimassa kaksi viikkoa.
Suljettuina täytyy edelleen pitää korkeamman tartuntariskin tiloja: joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan käytettävät tilat.
– Esimerkiksi kuntosalit, muuhun yksilöurheiluun tai vastaavaan, tyypillisesti lähikontaktittomaan liikuntaan käytetyt tilat, uimahallit, sisäleikkipuistot, harrastajateatterit ja kauppakeskusten yleiset tilat voi avata yleisölle, kun päätös tulee voimaan ensi torstaina, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä tiedotteessa.
Vastaava päätös on nyt voimassa myös Kanta-Hämeen alueella.
Edelleen suljetuissa tiloissa voi jatkaa lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa: uuden päätöksen myötä ikärajaa on nostettu vuodella niin, että jatkossa vuonna 2002 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret voivat harrastaa ohjatusti suljetuissa tiloissa. Vastaava ikärajan muutos tulee voimaan huomenna Kanta-Hämeessä, jossa tilojen sulkupäätös pysyy toistaiseksi muuten ennallaan.
Lisäksi suljetuissa tiloissa voi jatkaa lakisääteisten palvelujen, kuten lääkinnällisen kuntoutuksen, tarjoamista. Sulkupäätös ei ulotu ammattilaisurheiluun eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan. Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on edelleen huomioitava osallistujien terveysturvallisuus.
Kymenlaakson alueen kokoontumisrajoituksiakin lievennetään huomenna, jolloin sisätiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön tilaisuuksia, jos yleisöllä on määritellyt istumapaikat, ja enintään kymmenen henkilön tilaisuuksia, jos yleisöllä ei ole määriteltyjä istumapaikkoja. Ulkotilojen osallistujamäärää ei uuden päätöksen myötä enää rajoiteta.
Päijät-Hämeeseen ennakoidaan rajoitusten lieventämistä
Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin johtama koronakoordinaatioryhmä on tänään esittämässä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että virasto kumoaisi tällä hetkellä voimassa olevan päätöksen alueen tiettyjen liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulkemisesta. Myös Päijät-Hämeessä saisi siis avata kaikki tällä hetkellä suljetuiksi määrätyt tilat.
Aluehallintovirasto tarvitsee sairaanhoitopiirin kirjallisen lausunnon ja ryhtyy sen jälkeen valmistelemaan päätöksiä mahdollisimman pian. Uusista päätöksistä tiedotetaan heti kun se on mahdollista, arviolta lähipäivinä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto varautuu tarvittaessa tekemään uusia päätöksiä rajoitusten purkamiseksi ja lieventämiseksi nopealla aikataululla, jos rajoitukset eivät ole epidemiatilanteen valossa enää välttämättömiä.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1. helmikuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
Uusimmat koronatiedot Suomesta ja maailmalta