Hiihtäjä Jasmi Joensuun valmistautuminen hänen ensimmäisiin olympialaisiinsa on sujunut hyvin. Viimeiset viikot ennen kisamatkaa Joensuu vietti koronan takia kotikuplassa vanhempiensa ja koiransa kanssa Vantaalla.

– Pari tuntia kävin hiihtämässä. Oli loistavat olosuhteet. Aurinko paistoi. Oli kiva viimeinen lenkki Suomessa.

Joensuu ei lähtenyt korkeanpaikan leirille Italiaan, kuten moni muu olympialaisiin valmistautunut suomalaishiihtäjä.

Hän päätti jäädä harjoittelemaan Vantaalle, missä hänen vanhempansa asuvat. Hiihtäjä itse asuu Rovaniemellä, mutta on kirjoilla Vantaalla.

Lämpötila kävi useina päivinä plussan puolella, mutta Joensuun mukaan ladut olivat Vantaalla juuri sellaiset kuin pitikin.

– Ladut olivat paikoin jäisiä ja nopeita. Juuri tätä haimme, että on saanut pidettyä lihaksiston hyvässä kunnossa.

Kaksi viikkoa koronakuplassa isän ja äidin kanssa

Norjalaishiihtäjien keskuudessa on levinnyt korona juuri ennen kisojen alkua. Joensuu luottaa omaan koronakuplaansa.

Ennen lentoa Pekingiin hän vietti kaksi viikkoa täysin eristyksissä. Hän asui ja harjoitteli vanhempiensa luona Vantaalla. Myös vanhemmat olivat kaksi viikkoa tapaamatta muita kuin tytärtään.

Tuttavat toivat ruokaa oven taakse.

– Kaikki julkiset paikat kiersimme kaukaa. Yhden kerran pääsin kuntosalille, kun minulle oli järjestetty privaattivuoro.

Joensuu on ottanut rokotukset. Ennen lentoa Pekingiin hiihtäjille tehtiin kaksi koronatestiä.

Olympialaiset ovat olleet Joensuun unelma lapsesta asti. Tartunta romuttaisi sen.

– Jos se tarttuu, niin se on tarkoitettu niin. Ei tässä kannata alkaa pelätä, sillä se vie energiaa.

Keijo-koira auttaa henkisessä valmentautumisessa

Koronakuplassa hiihtäjälle on pitänyt seuraa myös hänen koiransa Keijo. Hän olisi voinut jättää sen Rovaniemelle avopuolisonsa hoitoon, mutta Joensuu halusi ehdottomasti olla koiransa kanssa viimeiset päivät ennen olympiamatkaa.

– Se on ollut suuri henkinen tuki. Aivot pääsivät lepäämään hiihdosta. Minulle on tosi tärkeää, että pääsen puuhaamaan Keijon kanssa.

Miksi on niin tärkeää saada ajatukset pois hiihdosta?

– Ammattiurheilija on käytännössä töissä 24/7. Mihin tahansa menet, urheilu tulee aina mukana.

Kuormitus kasvaa liikaa, jos ei saa ajatuksia pois hiihdosta, ammattiurheilija kuvaa rentoutumisen merkitystä suoritukseen.

Kuntopohjaa kisoja varten on rakennettu pitkään. Joensuu kokee olevansa nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Hän painottaa myös henkisen huippukunnon merkitystä.

– MM-kisoissa opin, että henkinen tila ratkaisee. Kisoissa kaikki ovat huippukunnossa. Ne erottuvat, joiden pää kestää parhaiten.

Tavoitteena sprinttifinaali ja paikka viestijoukkueessa

Hiihtäjän valmistautuminen hänen elämänsä ensimmäisiin olympialaisiin on sujunut hyvin. Tammikuussa Vantaan hiihtoseuraa edustava Joensuu voitti kaksi SM-kultaa. Myös maailmancupissa on tullut hyviä sijoituksia tänä talvena.

Joensuu asettuu lähtöviivalle olympialaisissa ensimmäisen kerran 8. päivänä helmikuuta, jolloin hiihdetään sprintti.

– Sprintissä tämän kauden tavoite on finaalipaikka. En panisi pahaksi, jos se tulisi olympiafinaalissa.

Sprintterinä tunnettu Joensuu on pärjännyt myös pidemmillä matkoilla. Kymmenen kilometriä perinteisen hiihtotavalla kiinnostaa myös olympialaisissa, jos kunto on kohdillaan kisapäivänä.

Viime vuonna hänestä tuli MM-mitalisti heti ensimmäisissä arvokisoissaan. Silloin 24-vuotias Joensuu hiihti avausosuudella Suomen viestijoukkueessa, joka sai pronssia.

Joensuu tavoittelee paikkaa viestijoukkueessa myös Pekingin olympialaisissa.

– Se on ehdottomasti tavoite. Haluan hiihtää, jos olen kunnossa. Kynsin ja hampain taistelen siitä paikasta. Se on kunniatehtävä.

Kämppäkaverin kanssa tehty päätös toteutuu olympialaisissa

Valinta olympialaisiin varmistui tammikuussa muutamia viikkoa ennen kisamatkaa. Hän sanoo, että oli hieno hetki, kun näki oman nimensä valittujen listalla.

– Tosi vapauttava tunne. Matkan varrella voi tapahtua niin monta asiaa.

Matkan varrelle mahtuu myös kämppäkaverin kanssa tehty päätös siitä, että he ovat vielä jonain päivänä yhdessä olympialaisissa.

Kun Joensuu opiskeli Yhdysvalloissa Denverin yliopistossa, hänen huonekaverinaan oli kroatialainen alppihiihtäjä Andrea Komšić. He päättivät, että kisaavat vielä jonain päivänä samoissa olympialaisissa.

– Andrea valittiin myös nyt Pekingiin, mikä on mahtavaa.

Joensuu on hiihtänyt lapsesta asti isoveljensä kanssa. Kumpikin voitti Suomen mestaruuksia junioreina.

Veli hiihti vuonna 2012 Itävallassa järjestetyissä Seefeldin nuorten talviolympialaisissa. Jasmi Joensuu oli vanhempiensa kanssa seuraamassa kisoja.

– Siellä tuli ensimmäisen kerran vahvasti olo, että voi kun joskus pääsisi itsekin hiihtämään olympialaisiin.

Joensuu on katsonut perheensä kanssa useammat olympialaiset televisiosta. Tällä kertaa hän ei istu sohvalla kotikatsomossa.

– Luulen, että isä ja äiti jännittävät kisaa enemmän kuin minä.

Olympialaiset käynnistyvät tänään. Ensimmäiset suomalaiset kisaavat huomenna torstaina. Kisojen avajaiset ovat perjantaina kello 14.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 3. helmikuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Tuoreen MM-mitalistin Jasmi Joensuun tarinassa on paljon samaa kuin Iivo ja Kerttu Niskasella – Joensuulle rakas pappa puolusti ratkaisua, jonka moni tuomitsi

Tässä on Pekingin olympialaisten koko aikataulu – suomalaisia kisaamassa lähes jokaisena päivänä