NASHVILLE, TENNESSEE. Maskittomia kasvoja ja täysiä baareja – Nashvillen keskustan Broadway-kadulla omikronaallosta ei ole tietoakaan.

Kaupunki on yksi tärkeimmistä musiikin keskuksista Yhdysvalloissa. Se tunnetaan kymmenien levymerkkien kotikaupunkina, jossa on satoja äänitysstudioita. Keikkailevat muusikot pysähtyvät aina Nashvillessa, ja musiikki vetää kaupunkiin vierailijoita ympäri maan.

Musiikki on Nashvillelle miljardibisnes, joka kärsi hurjan iskun koronapandemian alkutaipaleella. Nyt kaupunki on toipunut yllättävän hyvin, ja sen talous kasvaa kovinta vauhtia koko Yhdysvalloissa.

Paikalliset muusikot ja ekonomistit selittävät kasvua musiikkialan joustavuudella ja kaupungin kulttuurielämän vetovoimaisuudella.

Country-musiikin kuuntelijat vastustavat rajoituksia

Republikaanijohtoinen osavaltio ei ole rajoittanut kokoontumisia tai kulttuurielämää, mutta useat musiikkiklubit keskeyttivät toimintansa omatoimisesti kevääseen 2021 asti, koska se ei ollut turvallista tai kannattavaa.

Viime kesänä kaupungin keikkapaikat päättivät yhtenäiset koronakäytännöt. Valtaosa niistä vaatii, että asiakkaat ja artistit joko näyttävät rokotustodistuksen tai tuoreen negatiivisen testituloksen.

– Musiikkialan ammattilaiset tiesivät, että asiakkaiden täytyy tuntea olonsa turvalliseksi jotta bisnes kannattaa. Heidän rajoituksensa olivat jopa tiukempia kuin kaupungin hallinnon vaatimukset, kertoo Nashvillen kauppakamarin johtaja Ralph Shulz.

Keikkaklubi The Basementin omistajien Mike Grimesin ja Dave Brownin mukaan valtaosa artisteista ja keikkailijoista on ottanut koronasäännöt huojentuneina vastaan, yksittäisiä äänekkäitä poikkeuksia lukuunottamatta.

– Saamme viikossa useita sähköposteja ihmisiltä, jotka haukkuvat meitä natseiksi rajoitustemme takia. Se ei haittaa, sillä ne tulevat ihmisiltä jotka eivät muutenkaan tulisi keikoillemme, Brown sanoo.

Grimesin mukaan yhden musiikkigenren fanit ovat kuitenkin erottuneet joukosta.

– Country-artistit haluavat jatkaa keikkailua reippaammin kuin muiden musiikkigenrejen artistit, ja jotkut heistä eivät halua soittaa täällä koronarajoitustemme takia. Country-fanit ovat myös boikotoineet keikkojamme, vaikka ovat jo ostaneet liput, sanoo Grimes.

Omikron-aallon myötä The Basement on tammikuussa joutunut perumaan joitain keikkoja, ja yleisöä on ollut vähemmän. Muutoin keikat jatkuvat normaalisti, kuten kaupungin muillakin klubeilla.

Pohjoisesta etelään musiikin perässä

Keikkojen jatkuminen ei kuitenkaan selitä kaupungin kasvua. Musiikkiala pinnistelee yhä ylös koronakuopasta, eikä alan työllisyys ole täysin toipunut. Useat keikkapaikat joutuivat sulkemaan ovensa lopullisesti.

Grimes ja Brown kuitenkin uskovat, että musiikin vetovoima vaikuttaa välillisesti kasvuun, sillä kaupunkiin muutetaan juuri kulttuurin perässä. Nashvillen kauppakamarin johtaja Ralph Shulz on samaa mieltä.

– Musiikkiala on erittäin tärkeä kaupungille, se on 15 miljardin dollarin bisnes vuodessa. Mutta vielä tärkeämpää on se, että se on luonut mielikuvan luovasta ja viriilistä kaupungista. Se vetää tänne uusia ihmisiä, hän sanoo.

Tällä hetkellä Nashville on yksi Yhdysvaltain muuttovoittoisimmista kaupungeista. Kaupunkiin muuttaa vuosittain noin 35 000 ihmistä. Shulzin mukaan he tulevat ennen kaikkea musiikkielämän perässä.

Shulzin mukaan pandemia-aika on näyttänyt, että Nashvillen talous on tarpeeksi monipuolinen kestääkseen eri iskut.

– Nashvillella menee hyvin, koska olemme sitkeä paikka. Täällä asuu paljon luovia ihmisiä, joilla on ongelmanratkaisukykyä, hän sanoo.

– Meillä on ollut tulvia, tornadoita ja pandemioita, mutta täällä on tapana etsiä ratkaisuja.

Shulzin mukaan muusikot ovat muun muassa käyttäneet hyväkseen sosiaalista mediaa uudella tavalla pandemian aikana, kun keikkailu ei ole ollut mahdollista. Myös äänitysbisnes on kukoistanut.

Lue lisää aiheesta:

Äänitetyn musiikin kulutus kasvoi viime vuonna Suomessa, maailmalla tahkottiin ennätyksiä

Live-keikkojen poissaolo näkyy soittolistoilla: Suomen musiikkitaivaalle on noussut entistä vähemmän uusia tähtiä

Yhdysvalloissa tartuntalukujen odotetaan ylittävän pian jopa miljoonan päivässä – arkeen paluun alkaessa katse kääntyy sairaaloihin ja kouluihin