Satakunnan pelastuslaitos uskoo selviytyvänsä huomenna voimaan astuvasta työntekijöiden rokotevaatimuksesta kohtuullisen hyvin.
Rokottamattomia työntekijöitä on useampia, joten heidän työtehtäviensä muuttaminen tulee näkymään arjessa.
Henkilöstöasiantuntija Jani Hakala kertoo, että vahvuus saadaan kuitenkin pidettyä korona-aikaan nähden lähes normaalilla tasolla. Kaikille rokottamattomille on pystytty tarjoamaan korvaavaa työtä pelastuslaitoksen sisältä, pääosin operatiivisista tehtävistä.
Jos työntekijä ei ota korvaavaa työtä vastaan, hänen palkanmaksunsa katkeaa määräajaksi.
Pelastuslaitoksella on jatkuva pula palomiehistä, eikä vaatimus henkilökunnan rokotuksista helpota tilannetta. Jani Hakala haluaakin korostaa, että tilanteesta selvitään yksinomaan henkilökunnan joustavuuden ansiosta. Moni on vaihtanut työvuorojaan vapaaehtoisesti ja siirtänyt lomiaan.
Lue myös:
Satakunnassa valtava pula palomiehistä – Henkilöstöasiantuntija: "Pitäisi olla 3D-tulostin, joka tulostaa yhdestä palomiehestä kaksi"
Työnantaja kysyi, onko Tommy Oksalla rokotuksia, ja tämä vastasi ei – 31-vuotiaan palomiehen ura voi katketa koronaan
Eduskunta hyväksyi hoitohenkilökunnan "pakkorokotukset"
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.