Nyt olen liian vaarallinen olemaan hoitotyössä.
Näin kirjoitti sairaanhoitaja Emmi Nurmilaakso Facebookissa loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. Se oli hänen toistaiseksi viimeinen työpäivänsä Tampereen yliopistosairaalassa.
– En näyttäisi koronapassia, vaikka minulla olisi viisi rokotetta, sanoo 24-vuotias Nurmilaakso.
Potkuja Nurmilaakso ei saanut, mutta sen paremmin työnantaja kuin hän itsekään ei halunnut jatkaa työsopimusta.
Syynä on se, että Nurmilaakso ei suostu ottamaan enää yhtään koronapiikkiä. Ensimmäisen hän on ottanut. Mutta toista saatikka kolmatta hän ei halua, vaikka laki edellyttää hoitajia suojaamaan potilaitaan koronatartantunnalta rokottautumalla.
Kyse on tartuntatautilain väliaikaisesta muutoksesta, joka tulee voimaan helmikuun alussa. Sen tarkoituksena on suojella potilaiden terveyttä.
Yle on aiemmin uutisoinut tapauksista, joissa rokottamaton hoitaja on joko tartuttanut koronan potilaaseen tai saanut itse tartunnan potilaalta.
Pakolliset rokotukset koskevat sairaanhoitajia, kuten Nurmilaaksoa, mutta myös muita sote-ammattilaisia, jotka työskentelevät lähikontaktissa esimerkiksi vanhusten kanssa.
Laki on voimassa vuoden loppuun. Nurmilaakso kuitenkin uskoo, että se kaatuu omaan mahdottomuuteensa, työvoimapulaan.
– Hoitajat ovat venyneet ja saavat nyt palkinnoksi sen, että heiltä viedään itsemääräämisoikeus. Sitten pakotetaan elannon saamiseksi näyttämään terveystiedot.
Siksi Nurmilaakso ei aio palata töihin, vaikka pyydettäisiin, ennen kuin sote-alalla luovutaan rokotusten vaatimisesta.
“Pieni ja äänekäs vähemmistö”
Hormonihäiriöitä, kipukramppeja, sydänkäyrän muutoksia.
Oireet alkoivat ensimmäisen piikin jälkeen ja Nurmilaakson mielestä ne johtuvat rokotteesta. Työterveyslääkäri suhtautui vaivoihin asiallisesti, mutta Nurmilaakson mielestä niin ei käy läheskään aina.
– Minulle on tullut hirmuinen määrä viestejä, joissa sanotaan, että ihmiset pelkäävät puhua rokotehaitoista edes lääkärille.
Yle haastatteli tätä juttua varten yhdeksää koronarokotteisiin kriittisesti suhtautuvaa hoitajaa. Viidellä heistä on ammattikorkeakoulutasoinen sairaanhoitajan tutkinto kuten Nurmilaaksolla, neljällä alempi lähihoitajan pätevyys.
Sairaanhoitajia, kätilöitä ja lähihoitajia on Suomessa yhteensä 150 000. Sitä, kuinka moni heistä kieltäytyy Nurmilaakson tavoin ottamasta koronarokotetta, ei tiedetä.
Osviittaa antaa, että rokotekriittisten sote-ammattilaisten suljetussa Telegram-ryhmässä on yli 3 000 jäsentä. Sinne pääsee esittämällä kuvakaappauksen Julkiterhikki-rekisterin tiedoista, joista näkee millaiset terveydenhoidon oikeudet henkilöllä on.
Myös Nurmilaakso on ryhmän jäsen ja sanoo, että siellä saa puhua vapaasti ilman sensuuria. Yle kertoi joulukuussa, että ryhmässä keskustellaan paljon rokotehaitoista, joiden pohjaksi saatetaan esittää asiayhteydestä irrotettuja faktoja. Lisäksi ryhmässä on lietsottu ajatusta, että viranomaiset salailevat ja vähättelevät rokotehaittoja.
Nurmilaakson Facebook-postaus sai yli 11 000 tykkäystä, sen jälkeen moni on kertonut oireistaan ja hakenut häneltä vertaistukea.
– En usko, että kenelläkään on tarvetta valehdella minulle. Vaikka vain puolet tai kymmenen prosenttia yhteydenotoista olisi totta, niin sekin on paljon.
Suomen suurimman sairaanhoitopiirin HUSin hoitajista yli 95 prosenttia on tällä hetkellä saanut kaksi rokoteannosta, kolme annosta on saanut 69 prosenttia. Luvut ovat muuhun väestöön nähden korkeita. Koko totuutta ne eivät kuitenkaan kerro, koska niissä on mukana hyvin vähän lähihoitajia, joiden rokotusinto on alan pienin.
Koronan taloudellisia vaikutuksia tutkineessa Tilannehuoneessa on seurattu sote-ammattilaisten rokotekattavuutta. Joulukuun tilaston mukaan lähihoitajista kaksi piikkiä oli ottanut 80 prosenttia. Nurmilaakson kollegoista, sairaanhoitajista, kaksi rokoteannosta oli saanut 90 prosenttia. Valtiontalouden tutkimuskeskuksen ja taloustieteen keskus Helsinki GSE:n perustama ryhmä ei ole tuottanut dataa vuodenvaihteen jälkeen, kun sen rahoitus loppui.
Lähihoitajien ammattiliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola arvioi, että hoitajista yli 30 000 olisi yhä rokottamatta. Kaikki heistä eivät ole rokotekriittisiä. Tämä joukko on Paavolan mukaan pieni mutta äänekäs.
– Jyrkän rokotevastaisia, heitä joiden mielestä tässä loukataan perustuslaillisia oikeuksia, on 1-2 prosenttia, sanoo Paavola.
Ilman palkkaa kotona
Lumi tuiskuaa. Kuuluu kikatusta. Toppahaalariin sonnustautunut leikki-ikäinen putoaa pulkasta.
Lähihoitaja Daniel Hämäläisellä, 32, on nyt aikaa ulkoilla lastensa kanssa.
Määräaikainen työsuhde on voimassa maaliskuun loppuun, mutta töihin ei ole menemistä ilman koronarokotetta tai laboratoriossa varmistettua sairastettua koronatautia.
Hämäläisellä ei ole kumpaakaan.
– En ole irtisanoutunut, enkä aiokaan, mutta palkanmaksu keskeytyy.
Helmikuun alussa voimaan tuleva laki tarkoittaa sitä, ettei Hämäläinen voi jatkaa työskentelyä muistisairaiden vanhusten ryhmäkodissa.
Lain mukaan työnantaja ei voi irtisanoa Hämäläistä, mutta jos hänelle ei löydy korvaavia töitä, palkkakaan ei juokse. Hämäläinen ei ole oikeutettu myöskään työttömyysturvaan, eikä lomaa kerry.
Jos Hämäläinen saisi nyt koronan, hän voisi olla puoli vuotta töissä ilman piikkiä, jonka jälkeen ensimmäinen tehoste olisi otettava heinäkuussa.
Onko oikein, että rokottamaton hoitaa riskiryhmiin kuuluvia?
– Rokotetut tartuttavat yhtä lailla ja tapaukset ovat viime viikkoina räjähtäneet. Mitä eroa siinä on, että haurasta vanhusta hoitaa rokotettu tai rokottamaton, sanoo Hämäläinen.
THL:n mukaan rokotetuilla tartuttamisen riski on matalampi kuin rokottamattomilla ja tartuttavuusaika on lyhyempi.
Myös terveydenhuollon kantokyvyn kannalta hoitajien rokottautumisella on merkitystä: mitä enemmän hoitajia on koronan takia sairauslomilla, sitä hankalampi tilanne on työssä oleville.
Koronarokotuksilla voi olla lisäksi symbolista merkitystä. Hämäläisen ja Nurmilaakson kaltaisten ammattilaisten näet toivotaan näyttävän esimerkkiä muille. Mutta kumpikaan ei aio tehdä sitä.
Sen sijaan toinen heistä on lähdössä osoittamaan mieltään hoitajien rokotuksia vastaan.
Entä jos hoitajat eivät riitä?
Tuhkarokko-, vesirokko-, hinkuyskä- ja influenssarokotuksia on vaadittu Hämäläisen ja Nurmilaakson kaltaisilta terveydenhuollon toimintayksiköissä työskenteleviltä vuodesta 2018 saakka. Etenkin influenssarokotukset herättivät jo tuolloin osassa hoitajia vastustusta.
Kotihoidossa rokotuksia ei ole vaadittu, mutta helmikuun alussa voimaan tuleva koronarokotteisiin liittyvä laki koskee myös asiakkaiden kotona tehtävää työtä.
Jotkut Ylen haastattelemista hoitajista sanovat suoraan, että esimerkiksi influenssarokotteeseen kielteisesti suhtautuvalle kotihoito on ollut tähän asti hyvä paikka olla töissä. Koronarokotteen myötä tilanne muuttuu.
Laissa on kuitenkin porsaanreikä, jonka mukaan työnantaja voi käyttää myös Hämäläisen tai Nurmilaakson kaltaisia koronarokottamattomia hoitajia, jos työvoimatilanne niin vaatii.
Ja koska alalla on jo valmiiksi hoitajapula, on päivänselvää, että heidän kaltaisiaan tullaan tarvitsemaan.
– Muuten korttitalo sortuu, sanoo Superin puheenjohtaja Silja Paavola.
“En ole enää tervetullut”
Myös Hämäläiselle tehtiin heti työhönottovaiheessa selväksi, että koronarokotukset on otettava, ennemmin tai myöhemmin.
Vaikka kolmas rokoteannos antaa hyvän suojan myös omikronin aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan, eivät perustelut riitä Hämäläiselle. Hänen mielestään koronarokotteiden pitkäaikaisista vaikutuksista ei tiedetä riittävästi.
– Ei minua pelota. Mutta olen saanut kymmeniä viestejä rytmihäiriöistä, sydänlihastulehduksista jopa kuolemantapauksista. Ei se ole normaalia.
Hämäläinen kokee, ettei ole enää tervetullut hoitamaan vanhuksia Yksi mahdollisuus olisi vaihtaa päihde- ja mielenterveyspuolelle.
– Kun kerroin, että lopetan, muut hoitajat harmittelivat, että ahkera työkaveri lähtee. Moni tykkäsi Facebook-kirjoituksesta, jossa kerroin etten voi jatkaa.
Kun piikeistä tuli politiikkaa
– Ei piikkipakkoa, huutaa pilkkihaalariin pukeutunut keski-ikäinen mies Senaatintorilla.
Silmälasipäinen nuori nainen kantaa kylttiä, johon on kirjoitettu: koronapassi on orjuutta.
Hänen vieressään ihmismassan keskellä puikkelehtii sairaanhoitaja Emmi Nurmilaakso. Alkamassa on koronorajoituksia vastustava kansainvälinen mielenosoitus, World Wide Demonstration 6.0.
Nurmilaakso on paikalla, koska hän haluaa antaa kasvot rokotekriittisyydelle. Hänen mielestään valtamedioissa hehkutetaan rokotepassia eikä kriittisiä äänenpainoja näy.
Poliisin arvion mukaan mieltään osoittaa neljä tuhatta ihmistä. Osa on pukeutunut foliohattuihin ja jotkut kantavat Suomen lippuja. Paikalla on myös tavallisia lapsiperheitä, opiskelijoita ja isoäitejä.
Hoitajia on saapunut eri puolilta Suomea. Kevään työehtoneuvottelujen alla heistä on tullut politiikan teon väline.
Esimerkiksi Perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolue, ratsastaa rokotekriittisyydellä. Juuri käydyissä maakuntavaaleissa 15 prosenttia puolueen ehdokkaista oli sote-ammattilaisia. Sen listoila valittiin neljä sairaanhoitajaa uusiin aluevaltuustoihin.
Nurmilaakson mielestä media uutisoi rokottamisesta yksipuolisesti.
– Kuvitellaan että ne, jotka eivät ota rokotteita ovat tyhmiä ja vastuuttomia, vaikka se ei pidä paikkaansa.
Rokotteen ottamisen sijaan moni rokotekriittinen hoitaja metsästää nyt koronaa. Tämä näkyy sosiaalisessa mediassa. Joku kysyy Facebookissa suoraan: Onko kenelläkään tarjota koronaa?
Myös Helsingissä mielenosoituksessa ihmiset liikkuvat tiiviinä massana ilman maskeja ja turvavälejä.
Kulkue on päätynyt Rautatientorille. Rummut pärisevät. Maihinnousutakkiin pukeutunut mies hörppää mehupurkista ja horjahtaa.
Tilaisuuden juontaja, VKK-puolueen varapuheenjohtaja Ilkka Tiainen kutsuu lavalle toiseksi viimeisen puhujan.
Nurmilaakso ottaa mikin ja alkaa kertoa siitä, miten hänen alunperin työkavereilleen kirjoittamansa jäähyväiskirje lähti kiertämään somessa.
Omasta mielestään Nurmilaakso haluaa murtaa vastakkainasettelua, silti voi käydä päin vastoin. Jokainen julkisuudessa esiintyvä rokotekriittinen hoitaja on voitto heille, joiden tavoitteena on saada aikaan hämmennystä ja sekasortoa yhteiskunnassa.
Juttua varten on saatu taustatietoja ääri-ilmiöihin perehtyneeltä Helsingin yliopiston tutkijalta NIko Pyrhöseltä, ammatillitto Tehyn puheenjohtajalta Millariikka Rytköseltä sekä toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemeltä, kansanedustaja Ano Turtiaiselta sekä tämän avustajalta James Hirvisaarelta, THL:n johtavalta asiantuntijalta Mia Kontiolta ja terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmiselta sekä Rokotetutkimuskeskuksen johtajalta Mika Rämetiltä.
Lue lisää:
Työnantaja kysyi, onko Tommy Oksalla rokotuksia, ja tämä vastasi ei – 31-vuotiaan palomiehen ura voi katketa koronaan
Hautakynttilöitä syttyi kaupunkien maamerkeille ympäri Suomen – taustalla rokotekriittisten hoitajien mielenilmaus, joka syntyi suljetussa Telegram-ryhmässä
Yle selvitti: näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa