Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on jättänyt ahtausalaa koskevan lakkovaroituksen.

Ahtaajien lakko satamissa alkaa 14. helmikuuta kello 6, jos AKT:n ja Satamaoperaattorien neuvotteluissa ei sitä ennen päästä sopimukseen työehdoista. Lakko koskisi ahtausalan työehtosopimuksen alaisia töitä.

Suurin erimielisyys työnantajan ja työntekijöiden välillä liittyy palkankorotuksiin ja niiden suuruuteen.

AKT lähtee siitä, että ahtaajille maksettaisiin nykyistä enemmän palkkaa.

− Satamissa tavaravirrat ovat kasvaneet ja Suomen teollisuus on korkeasuhdanteessa koronasta huolimatta. Ahtaajille tämä on merkinnyt lisääntynyttä työmäärää ja kasvanutta vastuuta, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo liiton tiedotteessa.

Hän muistuttaa myös siitä, että lähes koko Suomen vienti ja tuonti kulkee satamien kautta ja ahtaajat ovat korona-aikana osaltaan varmistaneet yhteiskunnan toimimisen.

Satamaoperaattorit ry tarjoaa ahtaajille vientialojen yleisen linjan mukaisia palkantarkistuksia. Ahtausalan työehtosopimuksen voimassaolo päättyy tammikuun lopussa.

AKT on jo aiemmin ilmoittanut pyrkivänsä vauhdittamaan työehtoneuvotteluja ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla. Se käynnistyy ensi viikolla, tiistaiaamuna.

Lisäksi AKT aloitti satamissa alkuviikosta UPM:n tuotteiden saarron. Kyse on tukitoimesta Paperiliiton ja Sähköliiton työtaisteluun.