Kainuussa todettiin eilen torstaina 115 koronatartuntaa. Yleistilanne on pääosin ennallaan. Kainuun keskussairaalassa on muutamia potilaita tarkkailtavana koronaoireiden vuoksi, jonka lisäksi potilaita on myös osastohoidossa.
Kainuussa koronaviruksen ilmaantuvuus on tällä hetkellä 2 315 tartuntaa 100 000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon ajalta.
– Viikon tartuntamäärä on lievässä laskusuunnassa, joka on myönteinen signaali. Toki emme tiedä, paljonko tartuntoja tulee ilmi kotitestauksessa, Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.
Kainuun soten henkilöstöstä poissa on 183 henkilöä, joista suoraan koronaan liittyen 54.
Ahopelto arvioi, että ensi viikon tiistaina voimaan tuleva henkilöstöä koskeva tartuntalain muutos tulee jossakin määrin vaikuttamaan henkilöstötilanteeseen. Tämän takia Kainuun sote jatkaa tehostettua valmiutta.
Tartuntatautilain 48a § väliaikaisen muutoksen mukaan sote-palveluissa saa käyttää vain erityisestä syystä työntekijää, jolla ei ole rokotuksen tai enintään puoli vuotta aiemmin sairastetun koronataudin antamaa suojaa. Työntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta, voi esittää enintään 72 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn negatiivisen koronatestin tuloksen.
Lain tarkoituksena on suojata sekä henkilöstöä että potilaita, Ahopelto sanoo.
– Koronarokotukset ovat turvallisia ja tehokkaita, ja lääketieteellisistä syitä niiden ottamatta jättämiseen on harvoin, mutta edelleen myös meillä henkilöstössä on vajetta rokotussuojasta. Olemme aktiivisesti tarjonneet rokotuksia niin henkilöstölle kuin kaikille kuntalaisille, ja vieläkin ehtii aloittaa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.