Varsinaissuomalaiset yritykset kannattavat vahvasti laajennetun rokotepassin käyttöönottoa. Kauppakamarikyselyyn vastanneista Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä lähes 80 prosenttia oli rokotepassin käyttöönoton kannalla.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kommentoi tiedotteessa, että kyselyn tulos on yrityksiltä ja elinkeinoelämältä vahva viesti hallituksen suuntaan. Rokotepassia tarvitaan, jotta yhteiskuntaa voidaan avata ja palata lähemmäksi normaalia. Kolme rokotusta edellyttävä rokotepassi vauhdittaisi myös rokotusten ottamista, joka puolestaan edesauttaisi koronan selättämistä

– Hallituksen ykköskeino tartuntojen leviämisen estämiseksi on ollut rajoitukset ja sulut. Muitakin keinoja olisi, jos ne vain haluttaisiin ottaa käyttöön, sanoo Romakkaniemi.

Kauppakamarien kysely tehtiin tiistaina 25.1.2022, ja siihen vastasi yli 2800 yritystä, joista 243 on Varsinais-Suomesta.

Sairastumiset ja karanteenit aiheuttaneet ongelmia yrityksissä

Omikron-variantin leviäminen on aiheuttanut yrityksissä ongelmia muun muassa työvoiman saatavuuden suhteen. Peräti 76 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä kertoo omikronista johtuvien sairastumisten ja karanteenien vaikeuttaneen yrityksen toimintaa. Katkeruutta monissa aiheuttaa se, että karanteenien kustannukset lankeavat yrityksille.

– Tämänhetkinen Omikron-tilanne käy työnantajille raskaaksi, kun poissaoloja tulee paljon ja ne ovat pitkäkestoisia. Työt jäävät suorittamatta ja asiakkaille joudutaan hyvittämään myöhästyneitä töitä. Covid-19 ei ole enää poikkeuksellinen tilanne, jonka varjolla saisi myöhästymistä anteeksi, kun epidemia on kestänyt kaksi vuotta, arvioi kyselyyn vastannut.

Vastauksista kuuluu selvä väsymys rajoitteisiin. Näin tilannetta kommentoivat varsinaissuomalaiset vastaajat:

– Kaikki rajoitukset pitäisi nyt poistaa mieluiten heti ja hallituksen pitäisi alkaa suunnittelemaan, miten tulevan syksyn pandemian voimistumisesta selvitään yhtään ainuttakaan rajoitustointa.

– Viesti päättäjille: korona on jo kausiflunssan kaltainen ja yhteiskunnan pitäisi avautua. Pois teatraaliset ’leikkitoimenpiteet’ joista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Yritysten näkökulmasta on kohtuutonta, että viranomaiset kiistelevät jo muutenkin monitulkintaisista ja vaikeasti ennakoitavista rajoituksista ja niiden tulkinnasta julkisuudessa.

– Päätökset liiketoiminnan rajoituksista ja sulkemisista tulevat edelleen kohtuuttoman lyhyellä varoitusajalla ja ovat monitulkintaisia, vaikka koronan kanssa on eletty jo 22 kuukautta, ihmettelee Turun kauppakamarin yhteyspäällikkö Olli Hakala.