Keski-Pohjanmaalla eletään parhaillaan koronan tautihuippua. Infektioylilääkäri Marko Rahkonen arvioi, että huippu kääntyy laskuun ehkä helmikuun puolessavälissä, siis parin viikon kuluttua.
Arvionsa Rahkonen perustaa siihen, kuinka omikron muissa sairaanhoitopiireissä ja muissa maissa on käyttäytynyt.
Omikronmuunnos leviää ja koronan ilmaantuvuus kipuaa uusiin lukemiin – sairaalahoidossa ei ole silti yhtään potilasta
Soiten alueella koronan tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat nousseet viime viikkoina rajusti. Vielä maanantaina 24.1. Soite kertoi, että kahdessa viikossa oli koronatapauksia kirjattu 905, mutta jo muutaman päivän päästä torstaina luku oli kohonnut ja oli 1033.
Luvut ovat korkeita, mutta itse asiassa hyvin alakantissa, toteaa Rahkonen:
– Todennäköisesti oikea määrä olisi vähintään kolminkertainen ilmoitettuihin lukuihin nähden. Tämäkin perustuu kansainvälisiin ja kotimaisiin arvioihin.
Viralliset koronaluvut eivät enää kerro totuutta siksi, että iso osa testeistä tehdään nyt kodeissa, eivätkä nämä tulokset kirjaudu virallisiin rekistereihin. Soite suosittelee kotitestiä ensisijaisena menetelmänä tartunnan selvittämiseen. Moni sairastaa omikronin niin lieväoireisena, ettei tee edes kotitestiä.
Terveydenhuollossa Soiten alueella on viime aikoina tehty pari tuhatta virallista koronatestiä viikossa. Testaushuippu nähtiin 2021 toukokuussa, jolloin viikossa otettiin yli 3500 näytettä.
Lue myös: Tuoreimmat koronauutiset Keski-Pohjanmaalta
Soite ilmoittaa viikoittain koronan ilmaantuvuusluvun. Torstaina se oli 1335 / 100 000 asukasta kohden. Infektioylilääkärin mukaan se ei enää ole vertailukelpoinen esimerkiksi muihin sairaanhoitopiireihin nähden, mutta luvusta voi havaita, että korona leviää nyt alueella aiempaa nopeammin.
Vaikka tapausmäärät ovat korkeat, sairaalahoidossa on viime aikoina ollut suhteellisen vähän koronapotilaita. Se Rahkosen mukaan kertoo muun muassa tunnollisesta rokottautumisesta.
– Tartuntamääriin rokottautuminen ei vaikuta, sillä omikron kiertää rokotuksia ja voi tarttua rokotettuun helpommin kuin aiemmat muunnokset. Hyvä rokotuskattavuus suojaa kuitenkin taudin vaikealta muodolta, mikä näkyy vähäisenä sairaalakuormituksena. Sitä rokotuksilla onkin lähdetty hakemaan.