Jyväskylän kaupunginteatterin kaikki esitykset on pandemiatilanteesta johtuen peruttu 25. helmikuuta asti.

Tulevien esitysten valmistelu ja muu työskentely teatterilla kuitenkin jatkuu. Ensi viikolla alkavat muun muassa seuraavan tuotannon harjoitukset.

Jyväskylän kaupunginteatterin johtajan sijainen Tuukka Toijanniemi kertoo, että teatterin toimintaa pitäisi suunnitella pitkällä aikavälillä usean vuoden päähän.

– Onhan tämä aikamoista selviytymistä välillä päivästä toiseen. Nyt aika menee muutaman viikon sisällä olevien suunnitelmien muokkaamiseen ja miettimiseen, Toijanniemi sanoo.

Jyväskylän kaupunginteatterilta kerrotaan, että lipun peruuntuneisiin näytöksiin ostaneisiin ollaan yhteydessä lähiaikoina.

Teatterit ovat joutuneet perumaan tai siirtämään esityksiään moneen kertaan koronapandemian vuoksi.

Aluehallintovirasto kiristi kokoontumisrajoituksia viime viikolla. Helmikuun 20. päivään asti yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja kokoontumiset sisä- ja ulkotiloissa on kielletty.