Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa Etelä-Pohjanmaalla erilaisten tilojen sulkua ja myös kokoontumisrajoituksia.

Tilojen sulkemista koskeva määräys on voimassa 31. tammikuuta alkaen ja 13. helmikuuta saakka. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sekä tilojen käyttöä koskevat määräykset ovat voimassa koko helmikuun.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin arvion mukaan rajoitukset ovat edelleen välttämättömiä terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.

Maakunnan koronaepidemian tilanne on edelleen vaikea ja terveydenhuollon kuormituksen ennakoidaan jatkuvan. Tehohoidon tarve on kuitenkin alueella tasaantunut.

Tämän vuoksi aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa tilojen sulkemista, yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sekä tilojen käyttöä koskevia rajoituksia alueella.

Uimahallit saavat olla auki

Tartuntatautilain 58g-pykälän perusteella Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella suljetaan yleisölle avoimet tilat.

Tilojen sulkemista koskeva päätös ei enää 31. tammikuuta lähtien koske seuraavia tiloja: yleiset saunat, uimahallit, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat ja niiden välittömässä läheisyydessä olevat pukuhuonetilat.

Päätös velvoittaa toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita.

Tilojen sulkeminen kohdistuu näihin tiloihin:

- joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat ja

- tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.

Rajoituksen alaisia tiloja voidaan yhä käyttää vuonna 2002 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan.

Suljettuja tiloja voi käyttää myös lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen. Tilojen sulkupäätökset eivät koske ammattiurheilua eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Päätös ei koske seuraavia tiloja:

- kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat (kuten padel-, tennis- ja sulkapallokentät)

- yleiset saunat, uimahallit, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat ja niiden välittömässä läheisyydessä olevat pukuhuonetilat

- huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat

- sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat

- kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, vähittäiskaupan liiketilat, palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Lain mukaan tilojen sulkua koskeva päätös voidaan tehdä enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kielletään kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset koko helmikuun ajan.

Sisätiloissa kielletään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli kymmenen henkilöä. Ulkotiloissa kielletään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.

Päätökset eivät kohdistu yksityistilaisuuksiin. Alueen väestöä kehotetaan noudattamaan koronaepidemiaan liittyviä yleisiä suosituksia myös niissä tilanteissa, joita aluehallintoviraston määräykset eivät koske.

Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on järjestettävä toiminta siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Kaupoissa voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä. Tietyn mittaisia turvavälejä päätöksessä ei kuitenkaan edellytetä.

Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Määräys tilojen käytöstä koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Päätös ei kuitenkaan estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä.

Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla se estää asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Jos toimija edellyttää asiakkailta ja toimintaan osallistuvilta koronapassia, myös tieto siitä tulee kirjata suunnitelmaan.

Koronapassi on jäähyllä ainakin tammikuun loppuun saakka

Tartuntatautilain 58i-pykälän mukaan toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille pykälässä tarkemmin säädetyissä tiloissa.

Koronapassin käyttöä on kuitenkin rajoitettu valtioneuvoston asetuksella määräaikaisesti tammikuun loppuun saakka.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin myös asetuksen voimassa ollessa edellyttää koronapassia asiakkailta ja osallistujilta.