Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä muutetaan koronatartunnan saaneiden eristyskäytäntöjä sekä altistuneiden karanteeniohjeistuksia.

Sairaanhoitopiirin mukaan omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua. Kun näytteenotossa on väistämättä viiveitä, suurin osa jatkotartunnoista on jo ehtinyt tapahtua testituloksen tullessa terveysviranomaisten tietoon.

Näin tartuntatautiviranomaisen asettama koronapositiivisten eristys ja altistuneiden karanteenipäätös ovat menettäneet vaikuttavuutensa. Perustetta asettaa henkilöä eristykseen jatkotartuntojen estämiseksi ei tällöin ole.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin tekemiä eristyspäätöksiä käytetään jatkossa vain sellaisissa tilanteissa, joissa hallintopäätöksellä aidosti pystytään ehkäisemään jatkotartuntoja. Sote-työntekijöiden osalta eristys- ja karanteenimääräyksiä vielä jatketaan tietyiltä osin, pyrkimyksenä suojata riskiryhmiin kuuluvia.

Jos on oireita, pitää jäädä kotiin

Tehokkaimmat keinot epidemian rajaamiseksi ovat nyt rokottautuminen, kontaktien välttäminen sekä kotitestien käyttö.

Jos henkilöllä on koronaan sopivia oireita, pitää jäädä kotiin ja välttää kontakteja muihin, kunnes oireet ovat lievittyneet. Jos yleisvointi on hyvä, yhteyttä terveydenhuoltoon ei tarvitse ottaa tai hakeutua koronavirustestiin.

Koronatartunnan saaneen pitää jäädä kotiin vähintään viiden vuorokauden ajaksi oireiden alusta. Jos oireita esiintyy vielä tämän jälkeen, kotiin pitää jäädä, kunnes on oireeton.

Samassa taloudessa positiivisen kotitestin tehneen kanssa asuvan pitää välttää mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Sama pätee, jos on muutoin ollut tekemisissä läheisesti terveydenhuollossa tehdyssä testissä positiivisen tuloksen saaneen kanssa.

Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.

Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä eristyspäätöstä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin mukaan on tärkeää, että kaikki hengitystieinfektio-oireiset voivat jäädä pois töistä ilman huolta ansionmenetyksistä. Tarpeesta korvata ansionmenetys ei synny perustetta määrätä henkilöä eristykseen.

Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä eristyspäätöstä. Ansionmenetykset tulee korvata muilla tavoin.