Meri-Lapin tartuntatautilääkärit kertoivat eilen, että alueen testaus-, jäljitys-, eristys- ja karanteenikäytäntöjä muutetaan ensi lauantaista eli 29. tammikuuta alkaen.
Lapin kauppakamari vetoaa nyt Lapin sairaanhoitopiiriin ja esittää, että alueen kunnissa tulisi myös luopua koronarajoituksista ja koronakaranteeneista, kuten on tehty useissa kunnissa esimerkiksi HUS:n alueella.
Myös ruokaravintoloiden koronasulut tulisi kauppakamarin mukaan lakkauttaa välittömästi ja ravintolarajoitukset laatia jatkossa alueellisin, ei valtakunnallisin perustein.
Lapin sairaanhoitopiirissä on edelleen voimassa käytäntö, jossa tartuntataudeista vastaava lääkäri voi määrätä koronavirustautiin sairastuneen eristykseen sekä hänen kanssaan kontaktissa olleen ja siten altistuneen henkilön karanteeniin.
Töiden järjestely on vaikeaa
Lapin kauppakamari vetoaa tiedotteessaan siihen, että karanteeniin ja eristykseen määrääminen haittaavat töiden järjestelyä lappilaisissa yrityksissä. Kauppakamarin mielestä tästä aiheutuu kohtuutonta haittaa, jos koronavirukseen sairastuminen on aiheuttanut vähäisiä tai olemattomia oireita tai oireet ovat päättyneet nopeasti sairastumisen jälkeen.
– Koronaeristykseen määrääminen on johtanut siihen, että entuudestaan työvoimapulasta kärsivät työpaikat ovat entistä suuremmissa ongelmissa, kun työntekijöitä ei karanteenien vuoksi ole saatavissa, sanoo Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala tiedotteessa.
Lapin kauppakamari esittää, että karanteenin sijaan työnantajat ottaisivat esimiehen luvalla käyttöön enintään viiden vuorokauden mittaiset sairauspoissaolot.
Lapin sairaanhoitopiirin koronatilanne on pysynyt viime viikkojen aikana kutakuinkin samalla tasolla. Tartuntoja on ollut viikossa noin 1 500.
Sairaanhoitopiiri jatkaa myös edelleen jäljitystyötä, vaikka monessa muussa kunnassa hanskat on jo heitetty tiskiin suurien tartuntamäärien vuoksi.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.