Pohjalaiset lukiot siirtävät vanhojenpäivää koronavirusepidemian takia.

Yle tavoitti lähes 30 Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rehtoria ja kysyi, miten lukiolaisten tärkeää päivää aiotaan tänä vuonna viettää.

Koska omikronvariantti leviää tällä hetkellä laajasti ja rajoitukset ovat tiukat, on moni siirtämässä vanhojen tansseja. Koulujen rehtorit ovat olleet paljon yhteyksissä toistensa kanssa ja keskustelleet vaihtoehdoista. Suurin osa on siirtämässä tapahtumaa.

– Vaihdoimme tietoja monien Etelä-Pohjanmaan lukioiden rehtoreiden kesken ja tämä näytti olevan suunnitelma varsin monessa koulussa. Lukiomme kakkoset haluavat esiintyä kotijoukoille ja muulle yleisölle, kertoo Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki.

– Toiveena on saada pitää tanssit yleisötapahtumana. Huhtikuun alussa voidaan tehdä päätös myös videoinnista tai tanssien siirtämisestä syksyyn, jos sen hetken koronatilanne niin vaatii, kertoo Ähtärin lukion ja yhteiskoulun rehtori Anne Luodeslampi.

–Opiskelijoiden ehdoton toive on, että saisivat esiintyä jossain vaiheessa live-yleisölle. Ja huoltajat toivovat myös kovasti pääsevänsä seuraamaan paikan päälle tansseja, kertoo Lappajärven geolukion rehtori **Tarja Puro. **

Myös Jurvassa, Teuvalla, Pietarsaaressa tanssit järjestetään huhti-toukokuussa. Tarkemmat päivämäärät eivät ole vielä monilla kouluilla selvillä.

Päivissä eroavaisuuksia

Päivämäärät vaihtelevat, milloin tansseja järjestetään. Esimerkiksi Isossakyrössä vanhojen tanssit järjestetään 29. huhtikuuta, Kannuksen lukiossa 6. toukokuuta ja Kaustisen musiikkilukiossa 20. toukokuuta. Teuvalla hameenhelmat heiluvat toukokuun 13. päivä.

Sen sijaan Ylistarossa tanssitaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

– Yleisöksi tulee lukion kanssa samassa rakennuksessa toimivan Ylistaron yläkoulun oppilaat vuosiluokka kerrallaan. Erillinen esitys vielä Ylistaron lukiolaisille. Esityksestä tehdään tallenne, joka toimitetaan koteihin. Koulun ulkopuolista yleisöä ei tule paikalle, kertoo rehtori Kirsi Sippola.

Alavuden lukiossa vanhojen tanssit järjestettiin jo ennen joulua.

– Lukiossamme on hieman poikkeava tapa, meillä abit tanssivat vanhojen tanssit. Tansseissa oli rajoitetusti yleisöä ja ne striimattiin, kertoo rehtori Jari Helander.

Penkkarit ajallaan, mutta pienimuotoisesti

Suurimmassa osassa abien juhlat, penkkarit järjestetään koronatilanteesta huolimatta helmikuussa. Näin tapahtuu esimerkiksi Ähtärissä, Kaustisen musiikkilukiossa, Toholammilla ja Lapualla.

Penkkarit järjestetään huomiomalla suunnittelussa ja tapahtumassa tarkasti turvallisuusnäkökulmat.

– Päivä on opiskelijoille tärkeä. Vaikka tapahtuma ei ole niin kuin ennen koronaa emmekä voi juhlia perinteiseen tapaan, haluamme jollain tavalla juhlia penkkareita. Myös viime vuonna meillä oli erilainen, koronaturvallinen, penkkarit, ja se oli onnistunut tapahtuma. Emme peruuta, vaan yritämme ajatella uudella tavalla, kertoo Uudenkaarlepyyn Topeliusgymnasietin Katarina Bjurs.

– Abit eivät halua tulla enää koululle lukuloman alettua - eivätkä kirjoitusten päätyttyä. Toiseksi meillä on kokemusta jo viime vuodelta terveysturvallisista penkkareista. Abiajelut jätetään pois, tarvittaessa penkkariasut esitellään perusopetuksen oppilaille ulkona, jolloin opetusryhmät voivat olla erillään toisistaan, penkkarikarkit annetaan opettajille luokissa jaettavaksi jne., kertoo Lappajärven geolukion rehtori Tarja Puro.

– Penkkarigaala striimataan yläkoululaisille luokkiin (yläkoulu ja lukio toimivat samassa rakennuksessa ja normaalisti yläkoululaiset osallistuvat yleisönä penkkarigaalaan). Penkkariajelua ei ole, kertoo Jurvan lukion rehtori Kati Söderlund.

Vain oman lukion kesken

Monissa kouluissa, kuten Kannuksessa, Nurmossa, Laihialla ja Isossakyrössä penkkarit järjestetään koulun sisäisenä tapahtumana.

– Ei ajeluita tai vierailuita muille kouluille. Ei koulun yhteistä penkkaritilaisuutta. Perinteinen abien aamunavaus keskusradion kautta, ei livenä. Katsotaan saadaanko penkkarit striimattua, kertoo Härmän lukion rehtori Jari Salminen.

– Isossakyrössä ei ole ollut tapana järjestää ajeluita. Abit käyvät mahdollisesti alakoulujen pihassa tervehtimässä näitä oppilaita, mutta se varmistuu, kun nähdään mihin tautitilanne kehittyy, kertoo Isonkyrön vs. johtava rehtori Antti Iivari.

– Moni sellainen perinne, joka penkkaripäivään on aiemmin kuulunut, joudutaan jättämään pois esim. penkkaritapahtuma, johon yläkoulukin osallistuu. Myös karkkien jakamista on rajoitettu, kertoo Evijärven rehtori Riitta Mustajärvi.

Voiko ajelua järjestää?

Ajeluiden kohtalo herättää kysymyksiä. Kieltävätkö viranomaiset sen vai miten tulkitaan, onko kyseessä yleisötapahtuma?

– Penkkarit järjestetään koulun sisäisenä tapahtumana torstaina 17.2. Aluehallintoviraston linjauksen perusteella penkkariajelua ei voi tässä koronatilanteessa järjestää. Kokoontumislaissa yleisötilaisuudeksi katsotaan myös juhlakulkueet, josta penkkariajelussa on lähinnä kyse. Eli penkkariajelu on yleisötilaisuus, jota AVIn määräys koskee, kertoo Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki.

Pienemmillä paikkakunnila ajelut järjestetään, mikäli se on mahdollista.

– Jollain muotoa penkkariajelu pyritään toteuttamaan, kertoo Jalasjärven rehtori Hannu Mäkynen.

Vaasan lyseon lukiossa lopullista päätöstä penkkareiden ajankohdasta ei ole vielä tehty, kertoo rehtori Jaakko Perttu. Keskiviikko-iltana ajelulle saatiin lupa, mutta tuliko tieto liian myöhään järjestelyiden kannalta. Abiturienttien täytyisi parissa viikossa saada itselleen asut, karkit ja järjestää ajelua varten rekka-autot.

– Olemme nyt parhaillaan toteuttamassa kyselyä abiturienteille ja saamme ensi viikon alussa vastauksia, haluavat abit juhlia nyt helmikuussa vai myöhemmin keväällä. Itse kannattaisin kuitenkin siirtoa, kertoo Perttu.

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi