Alkuvuonna nopeasti kasvaneet koronatartunnat ja ajankohdalle tyypilliset hengitystieinfektiot saivat Kainuun soten ahtaalle. Riveistä oli pahimmillaan yhtäkkiä poissa 200 työntekijää ympäri Kainuuta. Erityistä pulaa Kainuun sotella on sairaan-, terveyden- ja lähihoitajista.

Kainuun sote kertoi hädästä sosiaalisessa mediassa ja tiedotteessaan. Apuun riensivät muun muassa eläkkeelle jääneet.

– Ajatus ei ole ihan uusi, meillä on ollut aikaisemminkin eläkeläisiä töissä, kuka millaisissakin pätkissä, mutta tällä ilmoituksella haluttiin tehostaa rekrytointia, Kainuun soten rekrytointipäällikkö Jyrki Pursiainen.

Pursiainen laskee, että eiliseen keskiviikkoon mennessä ilmoitus on tuonut noin viisi varmaksi sovittua sijaisuutta.

– Joka päivä tulee yhteydenottoja, ja sijaisuuksia sovitaan eteenpäin.

Kajaanilainen Aira Marjamaa on tehnyt Lapissa ja Kainuussa 20 vuotta vuorotyötä lastensuojelussa ohjaajana. Marjamaa jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Samaan aikaan alkoi koronapandemia. Marjamaan suunnitelma oli, että hän olisi kiertänyt kaikki sukulaiset läpi eläkkeelle jäätyään, mutta pandemia puuttui peliin.

Toisaalta se tuli tarpeeseen, että korona pysäytti elämän. Aira Marjamaa oli aivan poikki eläkkeelle jäädessään. Vuorotyö oli hänestä raskasta.

– Nyt olen nukkunut kahdet päiväunet päivittäin ja nukkunut vissiin tarpeeksi pitkään, kun tuli sellainen mieli, että voisin lähteä töihin.

Aira Marjamaa valitsee itse paljonko työskentelee

Lepäilyn ja koronan edesauttaman kotoilun jälkeen naisen voimavarat ovat palautuneet. Tänään Marjamaalla alkaa uusi pesti hoitoapulaisena Kallion hoivakodissa Kajaanissa.

Syynä töihin paluuseen on Kainuun soten henkilöstöpula. Esimerkiksi vielä tiistaina henkilöstöstä puuttui 167 työntekijää. Kainuun sotesta kerrotaan, että henkilöstövaje on edelleen haastava erityisesti kriittisissä palveluissa kuten päivystyksessä, synnytysosastolla ja kotihoidossa.

– Poika laittoi minulle linkin ilmoituksesta. Ajattelin, että miksikäs ei, sehän olisi kuin räätälöity minulle, Aira Marjamaa kertoo omasta polustaan kiireavuksi.

Kainuun soten rekrytointipäällikkö Jyrki Pursiainen kertoo, että työantajalla ei ole velvoitetta sanoa minkä verran vaikkapa eläkeläinen on töissä.

– Ihmisillä on muutakin menoa. Kyllä me mahdollisimman joustavasti pyritään ratkaisuja tekemään.

Marjamaa pitää ajatuksesta, että hänellä ei ole mikään pakko mennä töihin. Hän voi itse valita minkä verran käy Kainuun sotella hoitoapulaisena vai eikö käy. Hänen toiveensa on, että työvuoroja ei ole enemmän kuin kolmea päivää viikossa, eikä työtunteja ole peräkkäin kuin korkeintaan kahdeksan tuntia.

– Ennen oli pakko tienata leipänsä. Käytän nyt ensin koiran ulkona ja lähden katsomaan miltä siellä näyttää.

Lue myös: Eläkkeellä olevat hoitajat viihtyvät loistavasti koronarokottajina – Päivi Pesola: "Nauretaan, jutellaan ja tehdään kovasti töitä"

Pitäisikö eläkeläisiä houkutella laajemminkin takaisin sotealan töihin? Voit keskustella aiheesta 28.1. klo 23:een saakka.