Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) valmistelee koronarajoitusten jatkoa Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Tällä hetkellä voimassa olevat rajoitukset päättyvät perjantaina ja tietoa uudesta rajoituspäätöksestä odotetaan joko torstaian tai perjantain aikana.

Avin johtaja Heikki Mäki pitää mahdollisena, että osa rajoituksista keventyisi.

– Jos vaikka ulkotilojen rajoituksia pystyisimme keventämään, niin monet helmikuun alun tapahtumat onnistuisivat, Mäki sanoo.

Avi odottaa nyt sairaanhoitopiirin asiantuntija-arviota epidemiatilanteesta sekä tietoa mahdollisesta valtioneuvoston ohjauksesta, ennen kuin uusia päätöksiä tehdään.

Lisäksi valtioneuvoston torstain yleisistunnosta odotetaan mahdollisesti linjauksia, jotka saattavat vaikuttaa alueiden rajoituspäätöksiin.

– Ymmärrän, että niin elinkeinoelämän kuin kansalaisten kannalta tällainen viime tipassa tehtävä päätöksenteko ei ole suotavaa, mutta kun tilanne muuttuu melkein tunti tunnilta, joudumme odottamaan kaikkien näkemystä, jolloin päätös olisi mahdollisimman hyvä ja perusteltu, Mäki sanoo.

Viime päivinä esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.)ja opetusministeri Li Andersson (vas.) ovat esittäneet julkisuudessa lausuntoja rajoitusten keventämisen puolesta.

Myös Ylen A-studiossa tiistai-iltana vieraillut osastopäällikkö Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoi, että koronarajoituksia pitää lähteä purkamaan.

Tällä hetkellä Lounais-Suomessa voimassa olevan rajoituspäätöksen voi lukea aluehallintoviraston sivuilta.

Lisää aiheesta:

Avi: Alaikäisten harrastukset saavat jatkua Lounais-Suomessa, uimahallit ja kuntosalit auki

Turun hallinto-oikeus ei heltynyt valitukseen ryhmäliikuntatilojen avaamisesta Lounais-Suomessa

Pääministeri Marin: Hallituksen harkittava tapahtumien avaamista koronapassilla – osa alueista on jo höllentämässä rajoituksia