Itä-Suomen aluehallintovirasto kumosi tiistaina 25. tammikuuta tartuntatautilain mukaisen tilojen sulkupäätöksen Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

Sairaanhoitopiirien asiantuntija-arvioiden perusteella tartuntatautilain mukaiset edellytykset tilojen sulkemista koskeville rajoituksille eivät tällä hetkellä täyty.

– Päätös kumoamisesta astuu voimaan välittömästi, avin tiedotteessa todetaan.

Kokoontumisrajoitukset pysyvät edelleen voimassa. Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 henkilön tilaisuuksia niin, että osallistujien sekä seurueiden on mahdollista välttää lähikontakteja toisiinsa. Sisätiloissa voi järjestää enintään 20 henkilön tilaisuuksia.

Myös tilojen terveysturvallisesta käytöstä ja hygieniavaatimuksista on huolehdittava.

Avi käynnistää myös kokoontumisrajoitusten arvioinnin. Mikäli käy ilmi, että rajoitukset nykyisessä laajuudessaan eivät ole enää välttämättömiä, virasto antaa asiasta uuden ratkaisun. Tavoiteaikataulu arvioinnille on tammikuun viimeisellä viikolla.