Kolme maskia päivässä
Seurasimme Tuusulassa, miten ekaluokkalaisten maskin käyttö sujuu.
Ekaluokkalaisen Ella Takalan koulupäivä alkaa tutulla rutiinilla: takki naulakkoon, käsienpesu ja maski kasvoille.
Tuusulan Vaunukankaan koulussa on 336 oppilasta. Maskisuositus koskee heitä kaikkia – myös Takalan kaltaisia ekaluokkalaisia.
Opettaja Heli Suokko sanoo, että silmistä näkee jo paljon, mutta aina tunteiden tulkinta ei ole helppoa. Eniten maski haittaa lukemisen opettelua.
Maskit ovat lasten kokoa.
Eevert Liljeströmin ei tarvitse enää pujotella naruja ristiin tai solmia, kuten vielä tammikuun alussa. Ensimmäisen viikon ajan lapset käyttivät aikuisten maskeja, koska pienempiä ei ollut ehditty hankkia.
Monessa kunnassa maskisuositus laajennettiin tammikuussa koskemaan aiempaa nuorempia alakoululaisia, vaikka terveysviranomaisten mielestä pienille lapsille maskin ohjeiden mukainen käyttö voi olla hankalaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee maskeja vasta 12-vuotiaille. Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä maskeja käytetään kolmannesta luokasta alkaen. Pääkaupungin kupeessa Tuusulassa maskisuositus koskee jo esikoululaisia.
Keski-Uudenmaan alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri Paula Kosonen sanoo, että nykyiset toimet pyrkivät estämään perheiden ja opettajien laajamittaista yhtäaikaista sairastumista koronaan.
Opettaja Heli Suokon mukaan maskin käyttö sujuu hyvin, vaikka lapset välillä saattavat ajatuksissaan nykäistä sen suun edestä pois.
Ruokailun jälkeen maski vaihdetaan aina uuteen. Enimmillään ekaluokkalaiset vaihtavat maskin kolme kertaa päivässä.
Kaikkien lasten ei ole pakko käyttää maskia, jos huoltajat eivät sitä halua. Osalle maskin käyttö on aiheuttanut päänsärkyä iltaisin.
Vielä ei ole tiedossa, mihin asti koululaiset käyttävät kasvomaskeja. Muita tammikuussa asetettuja rajoituksia ollaan osin purkamassa, joten myös maskit riisutaan jossain kohtaa, kun tautitilanne helpottaa.
Iisa Haapanen ja Martta Hyttinen ovat olleet kavereita neljävuotiaista asti. Välitunneilla maskia ei tarvitse käyttää, eikä toisen tunteita tarvitse arvuutella.
Tekijät Toimittaja:Simo Kymäläinen Kuvat:Matti Myller Videot:Matti Myller, Simo KymäläinenJulkaistu 27.1.2022 7:05