Aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa liikunta- ja virkistystilojen sulkua Päijät-Hämeessä helmikuun 9. päivään asti. Etelä-Suomen avin mukaan perusteita ovat sairaalan huomattavan suuri kuormitus ja vaje hoitohenkilöstössä.
Päätös tulee voimaan 27. tammikuuta, ja se koskee muun muassa ryhmäliikuntatiloja, kuntosaleja, uimahalleja ja sisäleikkipuistoja.
Vuonna 2003 sekä sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta voi jatkua suljetuiksi määrätyissä tiloissa. Tiloja voi käyttää myös lakisääteisiin palveluihin, kuten lääkinnälliseen kuntoutukseen ja koronarokotusten järjestämiseen.
Tilojen sulkupäätökset eivät ulotu ammattiurheiluun eivätkä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.
– Olemme ilman muuta valmiudessa lieventämään sulkupäätöstä tai jopa kumoamaan sen välittömästi myös Päijät-Hämeen alueelta, jos epidemiatilanne ei enää edellytä päätöksen jatkamista, kertoo Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.
Lisäksi avi jatkaa kokoontumisrajoituksia Päijät-Hämeessä helmikuun 19. päivään saakka. Sisätiloissa voi järjestää korkeintaan 10 henkilön ja ulkotiloissa korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.